Synkkä vampyyriroolipeli Vampyr kurottelee varjoista pc-ja konsolipelaajia

Vampyyrimytologialla kyllästettyä roolipelitoimintaa tarjoileva Vampyr tarjoaa vilauksen tunnelmastaan.

19.6.2015 14:43

Life is Strangea pitkin kuluvaa vuotta markkinoille työntänyt Dontdnod Entertainment on tarjonnut varovaisen vilkaisun uuteen Vampyr-peliinsä. Pelin tuore teaser-traileri jättää vielä hämärän peittoon sen, miltä itse seikkailu näyttää, mutta se pyrkii kuitenkin jo hieman avaamaan katsojilleen uutukaisen tavoittelemaa tunnelmaa.

Ensimmäistä kertaa viime tammikuussa esiteltyä Vampyria on kuvailtu tähän mennessä vampyyrimytologialla kyllästetyksi toimintaroolipeliksi. Vampyr sijoittaa tapahtumansa espanjantaudin runtelemaan Lontooseen, jonne pelin päähenkilö Jonathan E. Reid palaa toimittuaan kirurgina ensimmäisessä maailmansodassa. Ikävä kyllä paluunsa yhteydessä Jonathan muuttuu vampyyriksi ja joutuu opettelemaan täysin uudenlaiset elämäntavat.

Rakenteellisesti Vampyr luottaa Lontoon kaduilla tapahtuvaan tutkiskeluun ja toimintaan Jonathanin päätyessä tekemään erilaisia tehtäviä ja vuorovaikuttamaan samalla pelin laajan hahmokaartin kanssa. Mielenkiintoa tähän tuodaan Jonathanin tarpeella juoda aina silloin tällöin verta, minkä myötä pelaajien on ajoittain pohdittava, kenestä tehdä Jonathanin seuraava uhri. Pelissä tapahtumien kuolemien pitäisi vaikuttaa merkittävästi Vampyrin maailman tapahtumiin.

Toiminnaltaan pelin kerrotaan tarjoavan sekä lähitaistelua että räiskintää, mitä päästään harrastamaan niin muita vampyyreja kuin myös esimerkiksi vampyyrien metsästäjiäkin vastaan. Luonnollisesti Jonathanilla on taisteluissa käytössään myös erilaisia vampyyreille ominaisia erikoisiskuja, mutta niiden käytön suhteen täytyy olla varovainen. Vampyyrikyvyt syövät nimittäin hahmon energiaa, joka myös toimii myös Jonathan elinvoimana.

Julkaisija Focus Home Interactiven avustuksella Vampyr on tarkoitus julkaista vuoden 2017 puolella. Peli on työn alla niin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle kuin pc:llekin ja sehyödyntää Epicin Unreal 4 -pelimoottoria.

Lisää luettavaa