Taistelu 1600-luvun Karibiasta jatkuu 25. syyskuuta, sillä simulaationaksuttelu Port Royale 4 ilmestyy kyseisenä päivänä pc:lle, Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja Switchillä. Mikäli pelin on tosin jo ennakkotilannut julkaisija Kalypso Median omalta kauppapaikalta, on peliä voinut pelailla ennakkoon suljetussa betakuosissa.

17-vuotiaan sarjan uudessa osassa hallinnoidana jälleen omaa siirtokuntaa, jonka tarkoituksena olisi tavoitella kukoistusta hallitsemalla niin kauppareittejä, kyliä kuin meritaisteluitakin. Tarjolla on kampanja niin englantilaisille, espanjalaisille, alankomaalaisille kuin ranskalaisillekin, joilla kuillakin on omat etunsa ja pelityylinsä.

Uusinta osaa kehittää saksalaisstudio Gaming Minds, jonka muihin luomuksiin lukeutuvat Railway Empiren ja Grand Ages: Medievalin kaltaiset teokset.

Lähde: Kalypso Media

Lisää luettavaa