Sukupuolikohu pani vipinää eSports-liittoon: kritiikki johti muutoksiin

Kansainvälinen eSports-liitto IeSF lupasi kuunnella kritiikkiä ja ryhtyi nopeasti toimeen.

3.7.2014 14:35

Kansainvälinen eSports-liitto IeSF on tekemässä uudelleenjärjestelyjä marraskuussa siintäviin elektronisen urheilun maailmanmestaruuskilpailuihinsa.

Kuluvalla viikolla IeSF joutui kovan kritiikkitulituksen alle, sillä sen turnauksessa mies- ja naispelaajat jaettiin alkujaan kahteen hyvin eriarvoiseen ryhmään. Sen ohella, että miehet ja naiset oli laitettu kilpailemaan erilleen tyystin eri sarjoihin, oli naisilta evätty kokonaan pääsy mestaruuskisojen HearthstoneDota 2– ja Ultra Street Fighter IV -kilpailuihin. Miehet eivät vuorostaan voineet mitellä Tekken Tag Tournament 2:n mestaruudesta ollenkaan.

Uusien järjestelyjen myötä IeSF on muuttanut kaikkien vain miehille rajattujen kilpailujen järjestelyt niin, ettei osanottajien sukupuolesta enää välitetä. Avoimien kilpailujen joukkoon on samalla lisätty myös tuore Tekken Tag Tournament 2 -kilpailu.

Jo aiemmin mukana ollut naisten sarja pysyy kuitenkin edelleen IeSF:n tapahtumassa ennallaan. Tätä liiton hallitus perustelee sillä, että omalla sarjallaan naispuolisille pelaajille tarjotaan paremmat kilpailumahdollisuut elektronisen urheilun maailmassa, sillä eSports on edelleen hyvin miesvaltainen ilmiö. Liitto näkee, että ratkaisu on avainkeino, jolla sukupuolien välille voitaisiin saada vielä tasa-arvo elektronisessa urheilussa.

Maailmanmestaruuskisojen pelijärjestelyt näyttävät muutoksien myötä siis seuraavilta:

  • Kaikille avoimet kilpailut: Dota 2, StarCraft II: Heart of the Swarm, Hearthstone, Ultra Street Fighter IV, Tekken Tag Tournament 2
  • Naisten kilpailut: StarCraft II: Heart of the Swarm, Tekken Tag Tournament 2

 

IeSF:n muutokset eivät tule näkymään vain liiton omassa loppuvuonna pelattavassa lopputurnauksessa. Uusien järjestelyjen myötä esimerkiksi kotimaisessa Summer Assembly 2014 -tapahtumassa pelattava Hearthstonen karsintaturnaus hyväksyy nyt myös naisia mukaan kilpailuun siinä missä muutkin tapahtuman turnaukset. Hearthstone-kilpailu on nimenomaan järjestetty IeSF:n alaisena ja sen voittaja jatkaa MM-kisoihin.

Summer Assembly 2014 järjestetään Helsingissä Messukeskuksessa 31.7.-3.8.

Lähde: International e-Sports Federation

Lisää luettavaa