Steamin käyttäjäarviot kertovat isoista teknisistä ongelmista Elden Ringin pc-versiossa

Elden Ringin pc-versio kärsii töksähtelystä.

26.2.2022 10:11

Eilen julkaistun Elden Ringin pc-versio kärsii teknisistä ongelmista, käyttäjäarviot kertovat.

Kriitikoiden arvioissa yhdeksi kaikkien aikojen parhaista peleistä kivunnut Elden Ring on saanut myös peliyleisöltä kiitosta, mutta pc-version kerrotaan kärsivän optimointiongelmista. Elden Ringin Steam-käyttäjäarvioista positiivisia on tällä hetkellä vain 64 prosenttia, ja monet negatiivisista arvioista kertovat pelin töksähtelevän, hidastelevan ja kaatuilevan tehokkaillakin tietokoneilla. Arvioissa suositellaankin odottelemaan, että FromSoftware ehtisi korjata peliä vaivaavat ongelmat päivityksellä.

Myös Digital Foundry kertoo testiensä perusteella Elden Ringin pc-version kärsivän töksähtelystä uusien vihollisten ja alueiden ilmestyessä ruudulle. Suorituskykyyn liittyvät ongelmat eivät kuitenkaan ole vain pc-pelaajien murheena, sillä testien mukaan PS5- ja Xbox Series X -versiotkaan eivät pääse sulavaan ruudunpäivitykseen, vaikka vastaavia töksähtelyongelmia ei tiettävästi olekaan havaittavissa.

Elden Ring -kehittäjä FromSoftware on myös noteerannut pelaajien palautteet pelin teknisistä ongelmista. Studio kertoo eilen julkaistussa viestissään tutkivansa suorituskykyongelmia sekä Easy Anti-Cheat -huijauksenestopalvelun käynnistykseen liittyviä ongelmia, joiden on määrä saada korjaus tulevassa päivityksessä.

Lähde: Digital Foundry, Steam, Bandai Namco

Lisää luettavaa