Stardew Valley -farmarien maailmassa uhkuu vielä elämää pelin moninpelipäivityksenkin jälkeen. Kehittäjä Eric Barone väläytteli hiljattain uusia yksityiskohtia tulevasta 1.4-versiosta, josta on jälleen kerran lupailtu isoa lisäystä peliin.
1.4-päivitys voi hyvinkin jäädä Baronen viimeiseksi soolona tehdyksi Stardew Valley -lisäksi, sillä aikeena hänellä olisi tulevaisuudessa tukea peliä oman kehitystiimin voimin. Itsekseen hän on lähtenyt tekemään peliin vielä uutta Four Corners -nimistä karttaa, johon voi ottaa ensisilmäyksen uutiskuvasta. Yhtenä pienempänä lisäyksenä mukaan on luvattu samalla mahdollisuutta pelata moninpeliä ilman tarvetta jaetun rahapotin käytölle. Muista yksityiskohdista on määrä kuulla lähempänä julkaisua.
Minkäänlaista ilmestymisajankohtaa 1.4:lle ei ole annettu, joskin tuttuun tapaan se tuodaan ensin pc:lle ja siitä sitten konsoleille. Päivityksen jälkeen Baronen olisi määrä jatkaa Stardew’n ylläpitämisen ohella tämän kokonaan uuden peliprojektin työstöä. Uutukaisesta ei tiedetä vielä muuta kuin se, että se sijoittuu samaan universumiin Stardew Valleyn kanssa.
Lähde: Eric Barone (Twitter)