Klassikkoroolipeli Star Wars: Knights of the Old Republicin uusioversio on yhä työn alla, Embracer Group kertoo.
Pelin oikeudet omistava ruotsalaisyhtiö on kertonut osavuosikatsauksessaan Knights of the Old Republicin olevan edelleen kehitteillä. Embracer ei kuitenkaan paljasta tämän tarkempia tietoja vaikeuksista kärsineestä peliprojektista.
Star Wars: Knights of the Old Republicin uusioversio paljastettin alun perin vuonna 2021. Alun perin Aspyr Median kehittämän pelin haasteet tulivat julki viime vuonna, jolloin kehitystyön kerrottiin menneen jäihin projektin heikon laadun vuoksi.
Viime elokuussa BioWaren roolipelin päivitetyn version kerrottiin saaneen uuden kehittäjän. Tiettävästi Saber Interactiven vastuulla olevan projektin tilanteesta ei kuitenkaan ole saatu virallisia tietoja vähään aikaan, minkä vuoksi pelin nykytilanne on epäselvä.
Mittavilla hankinnoillaan julkisuutta niittäneen Embracer Groupin tilanne ei näytä tällä hetkellä erityisen valoisalta. Yhtiö kertoi viime viikolla peruuntuneesta 2 miljardin dollarin sopimuksesta, minkä seurauksena yhtiön markkina-arvosta suli pois lähes puolet. Yhtiö kertoo kuitenkin rakentavansa tulevaisuuttaan pitkäjänteisesti omistamansa ja hallinnoimansa yli 850 immateriaalioikeuden varaan yli 130 kehitystiiminsä voimin.
Lähde: Embracer Group