Vappuyö on varmasti aina railakas monille, mutta tänä vuonna myös Sony päätti laittaa ranttaliksi. Huhtikuun käännyttyä toukokuuksi yhtiö paljasti 12 indiepeliä, jotka ovat matkalla nyt PlayStation 4 lle.
Sonyn paljastaman tusinan pelin joukosta löytyy jälleen muutama tunnettu nimike, joita ovat nyt Spelunky, Nidhogg, Jamestown, Skulls of the Shogun ja Escape Goat 2. Peleistä Spelunky on jo aiemmin nähty Pleikkareiden osalta sekä PlayStation 3:lla että Vitalla, ja se tuleekin uudella konsolilla tukemaan Cross-Buyta. Mikäli siis Spelunkyn on jo hankkinut jollekin PlayStationille aikaisemmin, saat sen veloituksetta myös PlayStation 4:lle sen uusine sosiaalisine ominaisuuksineen.
Muita julkistettuja pelejä olivat niin tasoloikkaroolipeli Chasm, avaruussimu Drifter, 2D-toimintapeli Apotheon, strategiapeli Ironclad Tactics, pikseliseikkailu Axiom Verge ja astetta erikoisempien pelien joukkoon lukeutuvat Source ja Starwhal: Just the Tip. Kustakin tuotoksesta löytää trailerin ohesta.
Peleistä Axiom Verge ja Drifter julkistettiin samalla myös PlayStation Vitalle. Vuorostaan Starwhal matkaa myös PlayStation 3:lle. Moni tuotoksista löytää tiensä myös ainakin vielä pc:lle, jolleivät ne ole jo sinne jo suksineet.
Jo aiemmin PlayStation 4:lle on indiepuolen osalta odoteltu muun muassa Binding of Isaac: Rebirthia, Rogue Legacya, Hotline Miami 2:ta, The Witnessia ja Transistoria puhumattakaan monista vieläkin pienemmän koon tuttavuuksista. Myös kyseisiltä nimeltä mainituilta peleiltä löytyy ainakin jonkinlainen pc-kytkös selustastaan.










Lähde: PlayStation Blog