Cult of the Lamb laajenee uudella sisällöllä ensi viikolla.
Kehittäjä Massive Monster esitteli ylistetyn kulttisimulaattorin Sins of the Flesh -päivitystä jo viime vuoden puolella. Lihallisiin synteihin viittavan päivityksen sisältö herätti pienimuotoisen kohun pelin fanien keskuudessa, vaikka kehittäjä ehtikin kertoa, ettei kyseessä ole fanien vitsillä toivoma ”seksipäivitys”. Studio taipui kuitenkin fanien toiveisiin ja lupasi lisätä peliin seksiä jossain muodossa pelin 12 vuoden ikärajaluokituksen puitteissa sopivalla tavalla.
Cult of the Lambin ilmaiseksi julkaistava päivitys lisää tukun uusia mahdollisuuksia kultinjohtajille. Mukana on esimerkiksi uusia etenemisjärjestelmiä, jotka tuovat entistä enemmän syvyyttä kultin hallinnointiin. Syntisen polun seuraajille on tarjolla uusia rakennuksia ja lihallisia riittejä suoritettavaksi. Päivityksen myötä kultit pääsevät kasvattamaan jäsenmääräänsä myös luonnollista tietä kahden seuraajan välisen rakkauden hedelmistä. Vääräuskoisia taas päästään kurittamaan uudella väkipyssyllä, joka tekee kovaa vahinkoa lähietäisyydeltä.
Sins of the Flesh -päivitys saapuu kaikkien Cult of the Lamb -pelaajien ulottuville tiistaina 16. tammikuuta.

Lähde: Devolver Digital