Sony valmistelee uuden PlayStation 5 -ohjainmallin julkaisua, verkkotiedot kertovat.
Useiden verkkokauppojen sivuille ilmestyneet tiedot kertovat Sonyn tuovan markkinoille DualSense V2 -nimeä kantavan ohjainmallin. Uusi malli vaikuttaisi kuitenkin lähinnä maltilliselta päivitykseltä DualSense-ohjaimeen.
Verkkokauppojen tietojen perusteella DualSense V2 vastaisi ulkomuodoltaan ja painoltaan alkuperäistä DualSense-mallia. Esimerkiksi BestBuy-kaupan kanadalainen verkkokauppa kuitenkin kertoo uuden mallin tarjoavan 12 tunnin edestä peliaikaa täydellä latauksella, mikä olisi merkittävä parannus nykyisen mallin noin kuuden tunnin akunkestoon. Listausten perusteella uusi ohjain vastaisi hinnaltaan alkuperäistä DualSenseä, eli ohjain tulisi myyntiin Euroopassa noin 70 eurolla.
Sony ei ole vahvistanut tietoja uudesta ohjainmallista tai edes mallin olemassaoloa. Julkaisu vaikuttaa kuitenkin tässä vaiheessa todennäköiseltä useiden verkkokauppojen vihjattua mallin saapumisesta.
Lähde: Techradar