Suomessa aprillipäivänä ilmestyneen Sonic the Movie 2:n taival on alkanut vahvasti.
Elokuva takoi Yhdysvalloissa ensimmäisenä viikonloppunaan 71 miljoonan dollarin eli noin 65 miljoonan euron lipputulot, minkä myötä siitä tuli avausviikonloppunsa osalta kaikkien aikojen tuottoisin videopelielokuva. Ennätyksen edellinen haltija oli sattumoisin saman sarjan ensimmäinen osa, Sonic the Movie, joka kerrytti lippukassaansa avausviikonloppunaan vuonna 2020 noin 58 miljoonan dollarin edestä tuohta.
Sonic the Movie 2 on tienannut Yhdysvalloissa ja ulkomailla yhteensä jo 141 miljoonaa dollaria eli lähes 130 miljoonaa euroa. Ensimmäisen Sonic the Movien kokonaissaldo jäi 149 miljoonaan dollariin, eli jatko-osa saattaa vielä hyvinkin pyyhältää ohi edeltäjästään myös kokonaistulojen saralla.
Lähde: Game Informer
