Sinustako johtaja Afrikkaan? Politiikkasimulaattori Democracy jatkaa kasvuaan

Pelaajat valtioiden johtoon asettava Democracy 3 on saamassa ensi vuonna itsenäisen laajennuksen, jossa päästään johtamaan erilaisia Afrikan maita.

4.11.2015 00:25

Poliittista simulaatiopelattavaa tarjoileva Democracy-sarja on kasvattamassa kokoaan jälleen ensi keväänä. Tuolloin ulos ei ole tosin kannata odottaa vielä Democracy 4:ää, vaan sen sijaan valmistumassa on hiljalleen Democracy 3:n itsenäinen laajennusosa Democracy 3: Africa.

Kuten nimestä voi jo hieman arvata, pyrkii Africa puhaltamaan uusia tuulia Democracy-sarjaan asettamalla pelaajat Afrikassa sijaitsevien maiden johtoon. Uudessa maanosassa johtajia odottavatkin uudenlaiset haasteet, sillä varsinkin juomaveden puute ja aliravitsemus voivat nousta merkittäviksi esteiksi kukoistavalle yhteiskunnalle. Ulkomaanapuakaan ei kannata odottaa ilman erilaisia ehtovaatimuksia.

– Meillä on lännessä tapana ajatella Afrikkaa lähinnä hyvntekeväisyyskonserttien kohteena ja paikkana, jossa voit käydä safarilla. Me emme koskaan ajattele Afrikan taloutta, teollisuutta tai vientiä. Ei unohdeta, että Afrikka on miljardin ihmisen koti, kertoo Democracy-sarjan kehittäjä Cliff Harris projektin taustoista.

Johdettavaksi Democracy 3: Africa tarjoaa kymmenen eri maata. Nämä ovat niin Nigeria, Egypti, Etelä-Afrikka, Kenia, Ghana, Sambia, Senegal, Tunisia, Botswana ja Mairitius. Laajennus on työn alla niin Windows- kuin Mac-koneille, ja itsenäisen luonteensa johdosta sen peluu ei vaadi alkuperäisen Democracy 3:n omistamista.

Lähde: Positech