Parisen viikkoa sitten julkaistu Pokémon GO on ollut ilmiö, johon on tähän mennessä ollut enää hankalaa olla törmäämättä. Peli on onnistuneesti saanut ujutettua itsensä niin kaikenikäisten ihmisten puheenaiheisiin kuin jopa suomalaiseen katukuvaankin asti, eivätkä osakekaupatkaan ole tietenkään olleet turvassa taskuhirviöiden vaikutukselta. Viimeisten viikkojen aikana yksinomaan peliyhtiö Nintendon osakkeiden arvo nousi vauhdilla yli puoleen siitä, mitä se oli ollut ennen pelin julkaisua.
Nyt tänään maanantaina Nintendon osakkeet ovat kokeneet kuitenkin 17,7 prosentin romahduksen. Syy tapaukseen on ollut Nintendon perjantaina sijoittajille jättämä ilmoitus siitä, ettei Pokémon GO’n menestys ole juuri vaikuttamassa sen viimeisiin tulosennusteisiin. Yksi syy tähän sattuu olemaan niinkin yksinkertainen asia kuin se, ettei Pokémon GO ole suoraan Nintendon itsensä tuote, vaan Pokémon-sarjaa hallinnoivan The Pokémon Companyn lisenssoima ja yhdysvaltalaisen Niantic Labsin kehittämä tuotos.
Nintendo omistaa osuuksia molemmista yhtiöistä, mutta kumpikaan niistä ei ole suoranaisesti kuitenkaan yhtiön itsensä hallinnassa. Jopa The Pokémon Companysta Nintendolla on hallussaan vain noin kolmannes. Yhtiön merkittävin rooli Pokémon GO’n kehityksessä onkin ollut lähinnä sitä tukevien Pokémon GO Plus -lisälaitteiden myynti ja tuotanto.
Maanantaipudotuksen jälkeenkin Nintendon osakkeiden arvo on uutistoimisto Reutersin mukaan edelleen kyllä 60 prosenttia suurempi kuin ennen Pokémon GO’n julkaisua. Pudotus voi toki jatkua vielä tiistaina.
Lähde: Reuters