”Shokeeraava” Pokémon-projekti odottaa paljastumistaan

Nintendolla ja Pokémon Companylla on hihassaan jonkinlainen taskuhirviöprojekti, joka voisi ainakin japanilaisesta näkökulmasta olla jotain shokeeraavaa.

19.8.2014 23:55

Pokémon Company on aikeissa julkistaa ensi viikolla uuden ”shokeeraavan” Pokémon-projektin.

Elokuun 26. päivä yhtiö järjestää yhteistyössä Famitsu-pelilehden kanssa verkkolähetyksen, joka on nähtävissä suositun japanilaisen NicoNico-videopalvelun kautta Suomen aikaan noin kello 16.00. Muun muassa Pokémon Companyn johtaja Tsunekazu Ishiharan on määrä käydä pyörähtämässä lähetyksessä.

Toistaiseksi ilmoille on vain kyetty heittämään arvauksia siitä, mitä luvassa voisi olla. Osa on odottanut, että Nintendo olisi viimein valmis paljastamaan virallisesti 3DS:lle saapuvan Pikachu-keskeisen salapoliisipelin, jonka olemassaolosta saatiin varovaisia vihjeitä viime vuonna. Vahvana toiveena on myös ollut, että huhujen keskellä pitkään elellyt mahdollinen Pokémon-aiheinen ”Pokkén Fighters” -taistelupeli voisi viimein nostaa päätään.

Varmaa ei tällä hetkellä tosin vielä ole, onko tulossa oleva julkistus liittymässä alkuunkaan peleihin. Huomioida myös kannattaa, että tuleva lähetys on ensisijaisesti suunnattu japanilaiselle yleisölle.

Lähde: Siliconera

Lisää luettavaa