Seuraavan sukupolven konsoli kaupoissa viimeistään jouluna

Nintendo on vahvistanut seuraavan sukupolven kotikonsolinsa julkaisuajankohdan. Wii U saataville tänä vuonna.

26.1.2012 09:12

Nintendo on vahvistanut tulevan Wii U -konsolinsa julkaisuajankohdan. Konsoli tulee markkinoille Japanissa, Yhdysvalloissa ja euroopassa tänä vuonna.

Asian vahvisti Nintendo-johtaja Satoru Iwata.

Julkaisu tapahtuu globaalisti, kesäkuussa pidettävien E3-messujen jälkeen, mutta viimeistään joulukuussa.

Wii U:n kehitysyksiköt ovat jo pelintekijöiden käsissä, mutta Nintendo valvoo silmä kovana, ettei laitteen vielä vahvistamattomista teknisistä ominaisuuksista hiiskuta sanaakaan.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa