Seuraavan Call of Dutyn hidas julkistus jatkuu – video vahvistaa Modern Warfare 2 -nimen ja lupaa uuden aikakauden alkua

Kunnollista paljastusta saadaan yhä odottaa.

28.4.2022 21:07

Activision on kiusoitellut jälleen kevyesti seuraavan Call of Duty -osan tulosta.

Jo entuudestaan tiedettiin, että tänä vuonna saapuva seuraava sarjan osa on Infinity Wardilla kehitteillä oleva jatko-osa vuoden 2019 Call of Duty: Modern Warfarelle. Lyhyellä videolla pelitalo on tuonut julki nyt pelin mahdollisen logon ja vahvistanut näin ollen myös Modern Warfare 2 -nimen paluun.

Edellisen kerran uusi Call of Duty kantoi Modern Warfare 2 -nimeä vuonna 2009. Kyseisen pelin yksinpelikampanjasta on sittemmin julkaistu myös remasteroitu versio keväällä 2020.

Mitä tulee tänä vuonna julkaistavaan Modern Warfare 2:een, hehkutetaan sen käynnistävän ”uuden Call of Duty -aikakauden”, mutta minkäänlaista virallista lisäinfoa siitä ei ole noin muuten vahvistettu. Nähtäväksi yhä jääkin, missä vaiheessa peliin saadaan ensimmäinen konkreettinen silmäys. Myös tälle vuodelle lupailtu uusi Call of Duty: Warzone odottaa vielä kunnollista julkistustaan.