Lähinnä Serious Sam -räiskinnöistä tunnettu kroatialaisstudio Croteam kokeilee hieman uusia aluevalloituksia 11. joulukuuta alkaen. Tuolloin Steamin kautta jakeluun saapuu niin Windows-, OS X- kuin myös Linux-koneita varten pulmavetoinen seikkailupeli The Talos Principle.

FTL:stä ja The Swapperista tutun Tom Jubertin ja The Sea Will Claim Everythingia työstämässä olleen Jonas Kyratzesin käsikirjoittama The Talos Principle on luokiteltu tyylillisesti filosofikseksi tieteisseikkailuksi. Pelin tapahtumat kohdistuvat mystiseen muinaisia raunioita ja futuristista teknologiaa yhdistävään maailmaan, jossa pohdiskellaan muun muassa inhimillisyyttä aina kun pulmailulta vain ehditään. Varsinaisia pähkinöitä purtavaksi peli tarjoaa noin 120 kappaletta.

Ensi vuoden puolella The Talos Principle saadaan vielä myös PlayStation 4:lle ja Android-laitteille asti. Pelin julkaisee Devolver Digital.

Lisää luettavaa