Sonyn luottostudioihin lukeutuvan Naughty Dogin seuraava peli on saapunut ensimmäisten kuluttajien kokeiltavaksi. Sony on ilmoittanut PlayStation Blog -sivuillaan, että God of War: Ascensionin hankkineet pelaajat voivat käydä tänään lataamassa The Last of Usin demon itselleen.
Demoon on mahdollista päästä käsiksi God of War: Ascensionin käynnistämällä. Pelin alkuvalikosta pitäisi löytyä kohta ”Launch The Last of Us Demo”, joka vie valitsijan PlayStation Storeen, josta demo on ladattavissa. Huomioida tosin kannattanee, että joillain käyttäjillä on ollut ongelmia latauksen kanssa ruuhkasta johtuen.
Kokeilemaan demossa päästään Outskirts-nimistä tasoa. Siellä pelaajat kohtaavat The Last of Usin pahamaineisia tartunnasta kärsiviä ihmisiä, jotka vastaavat tyyliltään hieman kaikkien tuntemia zombeja. Kyseisiä otuksia vastaan taistellessa pelaajia kannustetaankin tutkimaan erityisesti ympäristöään saadakseen kaikki mahdolliset edut puolelleen.
The Last of Us saadaan PlayStation 3:lle 14. kesäkuuta. Pelille julkistettiin hiljattain oma kausikorttinsa.
Lähde: PlayStation Blog