Se kehutumpi The Walking Dead virallisesti levylle myös Euroopassa

Eurooppakin saa satsinsa levyllistä The Walking Deadia odottelun jälkeen

2.4.2013 19:00

Telltale Gamesin palkintokaapit täyttänyt The Walking Dead saadaan vihdoin myös Eurooppaan levymuodossa virallisesti. Kauppojen hyllyiltä paketin voi käydä nappaamassa toukokuun 10. päivä niin PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle kuin pc:llekin.

The Walking Deadin levyversio pitää luonnollisesti sisällään pelin kaikki tähän mennessä julkaistut viisi episodia. Pienenä eurooppalaisekstrana ne voi levyn kautta pelata halutessaan läpi nyt myös ranskalaisella, espanjalaisella, saksalaisella ja italialaisella tekstityksellä.

Yhdysvaltoihin fyysinen paketti saapui jo viime vuoden joulukuussa noin 30 dollarin hintaisena. Pelin viides episodi julkaistiin maailmanlaajuisesti marraskuussa, mutta lisää pitäisi olla luvassa uuden kauden muodossa jo tämän vuoden puolella.

Pelaajan arvostelun The Walking Deadista voi lukaista tästä.

Lähde: Telltale Games

Lisää luettavaa