Viihdeyhtiö Rovio on saamassa jälleen kerran uuden toimitusjohtajan. Ensi vuoden alussa pestin ottaa vastaan Roviolla aiemmin lakiasiainjohtajana toiminut Kati Levoranta, kun pestiä vain noin vuoden ajan hoitanut Pekka Rantala astuu sivuun tehtävistään.
Toimitusjohtajavaihdoksen rinnalla Rovion mediayksikkö on saanut nyt myös uuden johtajan Mikael Hedistä, joka toimi Rovion toimitusjohtajana ennen Rantalaa noin viiden vuoden ajan. Rovion pelipuolen vastuulleen ottaa vastaavasti yhtiössä aikoinaan Rovio Stars -pelijulkaisuosastoa johtanut Wilhelm Taht.
– Siirtyessämme Rovion tarinassa kokonaan uuteen vaiheeseen olemme tekemässä paluuta yrittäjyysjuurillemme kevyeämmällä ja joustavammalla organisaatiolla, jonka Pekka on meille jättänyt. Kati Levoranta on ollut innostava ilmestys Roviolla aina vuodesta 2012 lähtien ja olen varma, että hän on oikea johtaja johdattamaan meidät kohti uusia menestyksiä kaikilla liiketoiminta-alueillamme, Rovion hallituksen puheenjohtaja Kaj Hed kertoo.
Ensi vuosi on Roviolle erityisesti siinä mielessä merkittävä ja muutenkin huominarvoinen, että tuolloin Rovio on saamassa vihdoin ulos jo vuosia puhuttaneen Angry Birds -elokuvansa. Leffa saa maailmanensi-iltansa toukokuussa.
Lähde: Rovio