Rise & Shine tuo kaunista tuhovoimaisuutta tammikuulle

Adult Swimin julkaisuavun voimin tammikuussa päästään pelaamaan näyttävää Rise & Shine -räiskintää.

12.12.2016 23:15

Persoonalliseksi pelijulkaisijaksi viimeisinä vuosina kasvaneelta Adult Swimilta saadaan uutta pelattavaa markkinoille jälleen 13. tammikuuta. Tuolloin päivänvalon näkee sekä Xbox Onella että pc:llä hienovaraisesti nimetyn Super Awesome Hyper Dimensional Mega Team -studion kehittämä Rise & Shine.

Neljän hengen voimin pääasiallisesti syntynyt Rise & Shine kutsuu puoleensa jo näyttävällä ulkoasuallaan, mutta toki sen pelilliseenkin puoleen on pyritty panostamaan. Kehittäjät kuvailevat Rise & Shinen ottavan ideoita niin kiivaista arcade-räiskinnöistä kuin pulmaloikinnoistakin pyrkien muodostamaan osasista omanlaiselta tuntuvan strategisen elämyksen. Haastettakin pitäisi sopasta samalla löytyä.

Julkisuuteen julkaisupäivä tuotiin Rise & Shinen tuoreimmalla trailerilla, jossa tarjolla on ihan kiva määrä tuoretta pelikuvaakin uutukaisesta.

Lisää luettavaa