Rise of the Tomb Raider esiintyy uusissa hyytävissä kuvissa

Lara Croftin uusista seikkailuista on saatu vino pino uusia konseptikuvia.

15.2.2015 09:58

Lara Croft seikkailee hyisissä maisemissa juuri julkaistuissa Rise of the Tomb Raider -kuvissa.

Brittiläisen Official Xbox Magazinen uusimmassa numerossa ilmestyneet kuvat esittelevät Siperiaan sijoittuvan uuden Tomb Raiderin hengenvaarallista vuoristomiljöötä ja kommunistishenkisiä teollisuuskyliä. Lara vaikuttaa roikkuvan pelkkien jäähakkujen varassa milloin minkäkin jyrkänteen reunalta, joten sykettä nostattavaa toimintaa peliltä voinee jälleen hyvillä mielin odottaa.

Huomion arvoista on, etteivät Official Xbox Magazinen painamat kuvat kuitenkaan ole varsinaisia kuvankaappauksia pelistä, vaan todennäköisemmin sekoitus konseptikuvia ja välianimaatioruutuja. 

Rise of the Tomb Raider saadaan näillä näkymin loppuvuodesta yksinoikeudella Xbox Onelle ja Xbox 360:lle. Microsoft-pomo Phil Spencerin mukaan peli saatetaan nähdä myöhemmin myös muilla alustoilla.

Lähde: Z-Giochi

Lisää luettavaa