Respawn Entertainmentin mysteerinen debyyttipeli kenties Xbox-yksinoikeus

Tuoreimpien huhujen mukaan Microsoft olisi napannut Respawn Entertainmentin ensimmäisen pelin Xbox-yksinoikeudeksi, vaikka pelin takana häärääkin myös pelijätti EA.

30.4.2013 06:45

Call of Duty -veteraanien rakentaman Respawn Entertainment -pelitalon ensimmäinen peli saattaa saapua yksinoikeudella Xboxeille.

Peliblogi Kotaku raportoi saaneensa kahdelta erilliseltä lähteeltään tiedon, että peliä kehitettäisiin parhaillaan ainakin seuraavan sukupolven Xboxille. Lähteistä toisen mukaan Xbox 360 -versio voisi olla myös mahdollinen, joskaan ajallisen yksinoikeuden mahdollisuutta ei ole myöskään ilmeisesti poissuljettu tyystin.

Kotakun saamien tietojen mukaan Respawnin peli olisi jatkuvasti nettiin yhteydessä oleva moninpelaamiseen painottuva tieteisräiskintä. Siinä raskaasti aseistetut sotilaat painisivat keskenään 16 pelaajan nettiotteluissa, joissa tärkeässä roolissa nähtäisiin varsinkin Titaneiksi kutsutut mecha-robotit ja mahdolliset tekoälyviholliset. Yksittäisten nettitaistelujen kerrotaan olevan puolestaan osa globaalia kahden järjestön välistä suursotaa, johon pelaajat onnistumisillaan vaikuttavat.

Vuonna 2010 perustetun Respawnin tekemisistä ei vielä tänäkään päivänä kauheasti tietoja. Yhtiö on tähän mennessä julkaissut yhteistyössä EA:n kanssa kehittämästään pelistä vain joukon sumennettuja kuvia, minkä ohella tiedossa on, että se haki hiljattain nimeä Titan tavaramerkikseen.

Mitä luvassa sitten onkaan pitäisi selvitä tulevien E3-messujen aikana. Julkistuksessa perustajajäsen Jason Westia tuskin ollaan kuitenkaan kuulemassa, sillä mies jätti studion jo tovi sitten perhesyistä.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa