Reaaliaikanaksu Company of Heroes 2 tuo maailmansotaa kesään

Relicin uusinta reaaliaikastrategiaa saadaan odottaa tovi aiottua pidempään julkaisijan vaihduttua THQ:sta Segaan.

6.3.2013 16:23

Strategiakonkari Relicin tovin aikaa odotettu Company of Heroes 2 nähdään kaupoissa hieman odotettua myöhemmin. Julkaisija Sega on vahvistanut, että sekä Pohjois-Amerikka että Eurooppa pääsevät taas kunnolla maailmansotimaan pc:llä kesäkuun 25. päivä.

Ennen julkaisua luvassa on vielä myös moninpeliin keskittyvä suljettu beetatestausvaihe. Siitä lisätietoja saadaan myöhemmin.

Company of Heroes 2 on eräs niistä peleistä, joita edesmennyt pelijulkaisija THQ valmisteli kauppojen hyllyille juuri ennen kaatumistaan. Vanhan julkaisijan hallinnan alla peliä odotettiin kauppoihin yhdessä vaiheessa peräti jo nyt maaliskuuksi. Segan mukaan lykkäys johtuu halusta hioa peli huippukuntoon.

Linkki pelin traileriin

Lähde: Sega

Lisää luettavaa