Valven Steam-palveluun ilmaantui viime viikolla rallipelifaneille kovin tuttu nimi. Pelaajat olivatkin enemmän kuin innoissaan, sillä moni heistä luuli, että Colin McRae Rally -niminen tuotos olisi ollut teräväpiirtoversio Colin McRae Rallyn ykkös- tai kakkososasta.

No, näin ei tosiaankaan ollut, vaan kyseessä oli pc:lle ja Macille väännetty versio Colin McRae Rallyn mobiilipelin versiosta. Monien pelin ladanneiden mukaan pelin Steam-sivusto kertoi aivan liian epämääräisesti, ettei kyseessä olekaan klassikkorallin teräväpiirtoversio.

Codemasters on onneksi myöntänyt virheensä. Se onkin kirjoittanut tarkemman tuoteselostuksen pelin Steam-sivuille. Lisäksi se on luvannut palauttaa rahat takaisin kaikille niille, jotka pelin ostivat itselleen väärin luuloin.

Pelin Steam-sivulle pääset täältä.

Lisää luettavaa