Quantum Breakin Steam-julkaisu viivästyy

Quantum Breakin Steam-julkaisua on lykätty pelin fyysisen pc-version vaatiman lisäajan johdosta.

4.9.2016 12:12

Remedy Entertainmentin viimeisintä suurpeliä Quantum Breakia joudutaankin odottamaan hieman suunniteltua pidempään Steamiin. Alunperin Steam-julkaisun oli tarkoitus tapahtua 14. syyskuuta, mutta nyt se osuukin syyskuun 29. päivään.

Ilmoitus lykkäyksestä on tullut Quantum Breakin fyysisestä pc-versiosta vastuussa olevalta THQ Nordicilta. Sen mukaan pelin levyversion masterointi- ja monistustoimenpiteet vaativat hieman lisäaikaa, miksi pelin tuloa Steamiin on päätetty samalla viivästyttää.

Quantum Breakin fyysinen pc-versio sisältää itse pelin lisäksi kosolti erilaisia lisäherkkuja. Mukaan siihen on ahdettu niin pelin tekemisestä kertova Blu-ray-levy ja kirja, musiikkiääniraita kuten myös juliste. Itse peli saapuu paketissa myös viidellä levyllä, joskin pelaamaan päästäkseen täytyy peli kertaalleen käydä validoimassa Steamissa.

Hintaa Quantum Breakille kertyy Steamissa ja fyysisesti 40 euroa.

Lähde: THQ Nordic

Lisää luettavaa