Pc:llä jo aiemmin tänä vuonna paukkujaan esitellyt Tower of Guns saapuu konsoleille. Tsekkiläinen räiskintäpeli rantautuu PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PlayStation 3:lle joskus ensi vuoden alussa.

Tower of Guns tuo yhteen vanhan koulukunnan FPS-räiskeen, roguelike-hengen ja luotihelvetit. Siinä pelaajat lähtevät kapuamaan ilkeillä vihollisilla kyllästettyä tornia, jonka jokainen taso muotoutuu vaaroineen satunnaisesti. Mikäli kuolo myös korjaa, lentää pelaaja saman tien tornin pohjakerrokseen, joskin aina asteen verran raskaammin aseistetumpana.

Ilmeisesti kuolemisen pitäisi tosiaan myös tulla tutuksi, sillä peliin luvataan mukaan roimasti haastetta. Samalla esimerkiksi salaisuuksiakaan ei ole toki myöskään unohdettu.

YouTube video

Lähde: PlayStation Blog, Grip Games