Päättyneellä viikolla pelialan työolot puhuttivat taas kovasti, kun Rockstar-pomo Dan Houserin raportoitiin leveilleen Red Dead Redemption 2:een laittamallaan työpanoksella. Red Dead pysyi otsikossa myös uudella trailerillaan, kun taas PS4:llä kummasteltiin bugia, joka sai konsoleita kaatumaan käyttäjäviestien voimalla.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
PlayStation 4:lle yksinoikeudella saapuva zombiräiskintä Days Gone myöhästyy entisestään
Bend Studion kehitteillä oleva Days Gone on siirretty julkaisunsa osalta vielä tuonnemmaksi huhtikuulle. Alkujaan pelin oli määrä ilmestyä helmikuun lopulla, mutta kehittäjät halusivat siirtää julkaisun hieman väljemmille vesille ruuhkaiselta helmikuulta.
– Toisin sanottuna itelle tulee pitkä kevät :/ huhtikuulle asti pitäs odotella seuraavaa uutta peliä.. No onneks rdr2 tulee kohta.. -Gta IV
– Jotenkin tämä peli ei ole onnistunut vakuuttamaan noilla videoilla, mutta katsotaan mitä siitä vielä saadaan hiottua. -Rätsetti
Red Dead Redemption 2 -kehittäjä jatkaa työolojensa puolustamista – ”emme halua, että ihmiset tekevät liian kovaa hommia”
Rockstar Games on ryhtynyt puhumaan laajemmin Red Dead Redemption 2:ta kehittävän henkilöstönsä työoloista. Haastattelussa brittisanomalehti The Guardianin kanssa Rockstar North -studion vetäjiin lukeutuva Rob Nelson on myöntänyt , että peliyhtiön työkulttuurissa on ollut vuosien varrella parantamisen varaa, mutta että tilanne on oikeasti ollut myös paranemaan päin ja että kehitystä pyritään tekemään vastaisuudessakin.
Keskustelu juontaa juurensa alkuviikosta tehtyyn lainaukseen, jossa Rockstar-pomo Dan Houser hehkutti, miten Red Dead Redemption 2:n parissa on tehty parhaimmillaan satatuntia työviikkoja.
– Houserin oma palkka lienee pitkälti sidoksissa pelin menestykseen, joten silloin saa minun puolesta tehdä töitä vaikka 24/7, jos kuvittelee, että se muka peliä millään tavalla parantaa. En sitten tiedä onko tämä silti kenellekään mikään omakehun paikka, että perheelliset miehet suurin piirtein asuu työpaikalla. Itse pitäisin suuta vähän soukemmalla. Nykypäivänä tämä työn sankaruus ei ole enää niin kovassa huudossa, kuin joskus aikaisemmin. -Haerski
– 9 pelaajaa kymmenestä ei läpäise aloittamiensa pelien kampanjaa. Asia pätee niin arvosteluissa hehkutettuihin, ns. ”hyviin” peleihin, kuin huonommat arvostelutkin saaneisiin, ns. ”tylsiin” peleihin. Kaikki tämä turha krääsä ja kesto revitään loppupeleissä kehittäjien selkärangoista, vaikka se menee pääosin hukkaan. Loputonta crunchia ja projektin päätteeksi potkut. Monet pelaajatkin peräänkuuluttavat laatua määrän sijaan, mutta silti sama touhu vain jatkuu ja on AC: Odysseyn, sekä RDR2:n myötä saanut entistä suuremmat mittasuhteet. -Jamatsu
Vuoden suurin peli on kohta täällä – Rockstar julkaisi Red Dead Redemption 2:n julkaisua edeltävän trailerin
Rockstar Gamesin pitkään ja hartaasti odotetun Red Dead Redemption 2:n julkaisuun on enää reilu viikko. Studio onkin julkaissut nyt pelin julkaisutrailerin, eli viimeisen maistiaisen pelistä ennen sen saapumista kauppojen hyllyille.
– Vielä viikon verran odotusta. Pari lomapäivää otettu pitkää viikonloppua varten, muutama Eastwoodin elokuva katsottu, Ken Burnsin The West -dokumenttisarja katsottu Netflixistä, muita lännen elokuvia ja sarjoja katsottu (Godless on loistava), sekä tiivistelmä RDR:n juonesta käyty läpi. Olen valmis RDR2:n julkaisuun! 😀 -Monco Carser
– Diginä meni PS Storesta samantien kun kuulin että fyysinen voi olla monella levyllä -jani
Hetki on koittanut: viisi vuotiaan The Stanley Parablen epätavanomainen saavutus on mahdollista saada ensimmäistä kertaa rehdisti
Erikoislaatuinen seikkailupeli The Stanley Parable täytti keskiviikkona itsenäisessä muodossaan täydet viisi vuotta. Sen lisäksi, että kyseessä on jälleen yksi osoitus siitä, kuinka elämä kiitää vain armotta surullisten sielujemme ohitse, tarkoittaa se myös sitä, että pelistä lyötyvä Go outside -saavutus on ensimmäistä kertaa saavutettavissa virallisesti.
Sean Bean ei selviä hengissä Hitman 2:ssakaan – vai selviääkö?
Brittinäyttelijä Sean Bean on kuolemisen mestari, joten on osuvaa, että mies on vahvistunut nyt osaksi Hitman 2:ta. Kehittäjä IO interactive on paljastanut, että muun muassa Game of Thronesista ja Goldeneysta tuttu kasvo on pelin ensimmäinen niin sanottu Elusive Target
– Erinomainen näyttelijä tuo heppu. 🙂 -Teräskäsine
– Harva näyttelijä on tippunut lehmien kanssa jyrkänteeltä. Siitä isot plussat. -Bloodborne
Epic haastoi Fortnite-tubettajia oikeuteen huijausohjelmien vuoksi
Epic Games on haastanut Brandon ”Golden Modz” Lucasin ja Colton ”Exentric” Conterin oikeuteen huijausohjelmien käytön ja mainostamisen vuoksi. Epicin mukaan kyseiset henkilöt ovat käyttäneet huijauksia videoillaan ja vitsailleet niiden tarjoavan taikavoimia muiden pelaajien trollaamiseen. Molempien kerrotaan myös mainostaneen Lucasin huijausohjelmia myynyttä nettisivustoa.
– Hyväksyttäväähän tuo nyt ei ole mitenkään, mutta eiköhän kuitenkin rahoiksi ole kerinnyt lyödä ettei hätää luulisi olevan. -markusbob
– Kahden käden naamapalmu. En osaa sanoa onko nolompaa tuon tyypin tyhmyys ja ylimielisyys vai se, mitä se kertoo Fortniten pelaajayhteisöstä. -Refloni
PS4-konsoleita kaataneen viestibugin ei pitäisi vaivata enää pelaajia
PlayStation 4 -konsoleita viikonloppuna jumittanut viestibugi on ainakin jossain määrin saatu taltutettua, Bugi johti siihen, että PlayStation 4 -konsoleita oli mahdollista jumittaa tiettyjä merkkejä sisältäneilla käyttäjäviesteillä.
– Jaahas. Hyvä tietää. Mennäkin heti muuttamaan noi viestiasetukset, jos lakkais vaikka niitä camgirl-mainoksiakin tulemasta. -snaketus
Uusi sukupolvi on täällä! Pokémon GO pulppuaa taas lisää pyydystettävää
Uusi joukko taskuhirviöitä aloittaa taivalluksensa Pokémon GOssa tällä viikolla. Uudet hirviöt ovat tällä kertaa peräisin Sinnoh-alueelta, joka debytoi aikoinaan Nintendo DS:n Pokémon Diamond-, Pearl– ja Platinum-peleissä
– Makeita muotoja luvassa. -realOG
Lakkautetusta Shenmue-uusioversiosta vuoti pelikuvaa
Segalla näyttäisi olleen kehitteillä kattavampi uusioversio Shenmue-klassikosta, ennen kuin yhtiö lakkautti projektin tänä vuonna julkaistujen HD-remasterointien tieltä. Digital Foundry on saanut käsiinsä kuvamateriaalia lakkautetusta uusioversiosta, jossa olisi ollut merkittävästi parannellut tekstuurit, hahmomallit sekä valaistukset nykyisiin HD-remasterointeihin verrattuna.
– Joku fiksumpi siellä vaan laski ettei kannata. Marginaaliporukka jota tämä olisi kiinnostanut. -Audiovarmennus
– Minulle riitti hyvin, että sain alkuperäiset pelit nykysukupolven alustoille. -Andzerx
Nämä pelit saapuivat tämän viikon aikana – taistelusielun uutta paloa ja Game of Thronesin uusi muoto
Tällä viikolla oli aika taas laittaa kalistellen Soulcaliburin kanssa, bilettää Jackboxin hengessä ja imuroida kummituksia Luigin malliin. Ubisoftin lelupohjainen avaruuslentely Starlink pääsi sekin valloilleen, Resonance of Fate ehostui nykylaitteille ja hallintointipelisarja Reigns sai uuden Game of Thrones -teemaisen osan. Papers, Please -luoja Lucas Pope pääsi hänkin näyttämään taas osaamistaan Return of the Obra Dinn.
– Starlink kiinnostaa mutta osto riippuu vielä paljon siitä, että onko pelissä pelattavaa myös vanhemman pelaajan makuun. Sopivasti arcade-avaruuslentely voisi maistua Rogue Squadronin malliin. -zappah
– Lego DC Super-Villains Deluxe Mini Figure Edition olisi Gamesta varauksessa PS4:lle :). Pitää ainakin tuo Luigi’s Mansion ostaa myös jossakin vaiheessa. -henkka007