PlayStation 2 -klassikko Odin Spheren uusi ehostettu versio nimeltä Leifthrasir näyttäisi saapuvan vielä virallisesti myös Eurooppaan. Asian on nostanut esille julkaisija Atlusin toimitusjohtaja Naoto Hiraoka PlayStationin japaninkielisellä blogisivustolla, joskaan Atlusin länsimainen osasto ei ole vielä virallisesti ottanut asiaa puheeksi.
Hiraokan mukaan niin PlayStation 4:lle, PlayStation 3:lle kuin Vitallekin työstetty Leifthrasir saataisiin Eurooppaan vielä kuluvan vuoden huhti-kesäkuun paikkeilla, joskaan varmaa ei ole vielä, että millä alustoilla ja onko luvassa fyysistä julkaisua. Amerikkaan peliä ollaan tuomassa kullekin kolmelle edellä mainitulle alustalle niin digitaalisessa kuin fyysisessäkin muodossa kesäkuun 7. päivä.
Japanissa Leiftharir saatiin kauppoihin nyt tammikuussa.
Sisällöltään Leiftrhasir ei ole pelkästään vain graafisesti ehostettu versio alkuperäisestä noin kahdeksan vuotta vanhasta PS2-kulttiklassikosta. Sen sijaan mukaan peliin on lisätty muun muassa uusia vihollisia ja alueita sekä paranneltu taistelujärjestelmä. Puristeille peliin on kyllä ujutettu mukaan myös niin sanottu ”klassikkotila”, jossa peliä voi pelata vanhassa kuosissa pelkkää paranneltua ulkoasua käyttäen.
Peli on japanilaisstudio Vanillawaren käsialaa, joka viimeisimpänä on saanut ulos täysin uutena pelinä fantasiamätkintäpeli Dragon’s Crownin. Parhaillaan studio näyttäisi työstävän jonkinlaista mecha-seikkailua.
Lähde: Gematsu, Sony Japan