PlayStation Vitan valmistus saapuu tiensä päähän – seuraajalle ei ole suunnitelmia

PlayStation Vitan elämä vetelee tosiaan viimeisiä.

20.9.2018 17:37

Sony alkaa olla tosissaan valmis jättämään hyvästejä PlayStation Vitalle. Sony Interactive Entertainment -pomo Hiroyuki Oda on kertonut Famitsu-lehdelle, että laitteen valmistus päättyy Japanissa ensi vuonna, ja ettei Sonylla ole parhaillaan suunnitelmia tehdä uutta kannettavaa pelilaitetta.

Jo aiemmin tänä vuonna Sonyn länsimaisilta osastoilta tuli tieto, etteivät ne ole teettämässä tämän vuoden jälkeen enää fyysisiä pelejä Vitaa varten. Ensi vuoden alussa Vita-nimikkeet jättäytyvät yhdessä PlayStation 3 -tuotosten kanssa sivuun myös PlayStation Plussan tarjonnasta.

Onkin ollut vain ajan kysymys, milloin laitteen elämälle on ryhdytty iskemään lopullisempaa niittiä. Viime aikoina sen saamat pelit ovat olleet lähinnä pienempiä julkaisuja, eikä Sony ole juuri julkisesti halunnut muutenkaan laitteesta enää puhua varsinkaan länsimaissa..

Ensimmäistä kertaa Vita ilmestyi kauppojen hyllyille joulukuussa 2011 Japanissa, mitä seurasi länsimainen julkaisu myöhemmin helmikuussa. Laite toimi seuraajana vuonna 2004 debytoineelle PSP:lle. Sen tunnetuimpien pelien joukkoon mahtui muun muassa sellaisia tuotoksia kuin WipEout 2048, Gravity Rush, Persona 4: GoldenUncharted: Golden Abyss, Tearaway, Killzone: Mercenaries, Sound Shapes ja Danganronpa-sarja

Lähde: Gematsu, Famitsu

Lisää luettavaa