Microsoft ilmoitti monien harmiksi, että yhtiön uuden sukupolven Xbox One -konsoli ei ehdi kaikkialle Eurooppaan vielä tämän vuoden puolella. Esimerkiksi kaikki Pohjoismaat, Suomi mukaan lukien, pääsevät virallisesti Xbox Oneen käsiksi joskus ensi vuoden puolella.
Ilmoituksen myötä osalla pelikansalla syntyi huoli, että sama kävisi Sonyn kilpailevan PlayStation 4:n kohdalla. Xbox One -julkistuksen jälkeen verkkoon kantautuneet raportit ovat lupailleet, ettei siirtymistä ensi vuodelle tapahdu kuitenkaan PS4:n kohdalla. Pyysimme tänään asiasta virallista lausuntoa PlayStationin Suomen maahantuojalta, Nordisk Filmiltä.
– Olemme jo aikaisemmin ilmoittaneet, että PlayStation 4 julkaistaan täällä Suomessa loppuvuodesta 2013. PS4:ää odottavien kannattaa pitää silmällä Gamescomia, Nordisk Filmiltä kerrotaan.
Myös Sony Computer Entertainment Europen pomo Jim Ryan vakuutteli kesäkuun E3-messuilla Pelaajalle, että Pohjoismaat saavat riittävästi PS4-konsoleita julkaisuun.
Saksan jättimäiset Gamescom 2013 -pelimessut järjestetään ensi viikolla. Niin Sony, Microsoft kuin Nintendokin ovat läsnä messuilla, mutta vain Sony järjestää perinteisen verkossakin seurattavan lehdistötilaisuuden.