Pitkäaikainen EA-pomo nostaa kytkintä

Patrick Söderlundin on tullut aika jättää pitkä ura EA:lla taakseen.

14.8.2018 19:33

Electronic Artsilla ja DICElla vuosia vaikuttanut johtohenkilö Patrick Söderlund on vaihtamassa maisemaa. EA varmisti asian kotisivuillaan julkaisemassaan kirjeessä, jota se oli käyttänyt myös muun henkilöstönsä informointiin.

Menneen vuoden aikana Söderlund ehti toimia EA:lla sen suunnitteluyksityiskohdista vastaavana johtajana. Parhaiten hänet tunnettiin nimenomaan kuitenkin yhtiön yhtenä ylimpänä peli- ja studiovastaavana. Ennen yleisluontoisia tehtäviään EA:lla hän ehti vaikuttaa pitkään myös Battlefield-kehittäjä DICEn toimitusjohtajana.

EA tai Söderlund eivät ole kertoneet, mitä mies on aikeissa tehdä seuraavaksi. Kotaku-sivusto on huomioinut kuitenkin, että Söderlund on alalla todennäköisesti varsin haluttua kamaa. Viime vuonna EA tarjoili tälle 20 miljoonan dollarin arvoista osakepalkkiota, jonka yhtenä tarkoituksena oli rohkaista tätä pysymään yhtiössä.

Lähde: EA, Kotaku

Lisää luettavaa