Pikselisankari Shovel Knightin tuhti päätös venähtääkin pidemmälle tulevaisuuteen

Viimeiset palaset Shovel Knightia julkaistaankin aiottua myöhemmin.

23.2.2019 22:29

Indiekehittäjä Yacht Club Games on vahvistanut lykkäävänsä Shovel Knightin viimeisten laajennuksien julkaisua. Sekä King Knightin tähdittämä King of Cards -tasoloikkaseikkailu että taisteluvetoisempi Showdown päivättiin aiemmin jo viime vuonna huhtikuun alkuun, mutta nyt kehittäjät kertovat julkaisuun menevänkin maksimissaan vielä ”useampi kuukausi”.

Yacht Club kertoo lisäajan kuluvan lisäreiden viimeistelyyn ja sen varmistamiseen, että ne löytyvät suoraan levyltä osana Shovel Knightin fyysisiä julkaisuja. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että pelin uudet Amiibo-figuurit ilmestyvät nekin myöhemmin yhdessä lisäpelattavan kanssa.

Saapuessaan laajennukset ovat automaattisesti osa Shovel Knightin Treasure Trove -pakettia, minkä lisäksi ne saavat oman itsenäisen julkaisunsa. Vastaisuudessa Yach Club pyrkii päiväämään luomuksensa vasta, kun kaikki on oikeasti valmista varsinaista julkaisua varten.

Lähde: Yacht Club Games

Lisää luettavaa