Pikkuhoususeikkailuja ja Nintendon mahdollinen uutuuskonsoli – tässä viikon suurimmat uutiset

Uutisia, kommentteja ja ovipotkijoita viikolta kolme.

24.1.2016 14:23

Tammikuun vedellessä jo viimeisiään kuultiin maailmalla paljon taas uutisia varsinkin Nintendoon liittyen. Merkittävimpänä aiheena esiin nousi tietysti jälleen yhtiön uutuuskonsoli NX, mutta yhtälailla huomiota yhtiö keräsi puoleensa myös varsinkin uutta Fire Emblem -peliä koskevista lokalisointiaikeistaan. Toki mikäli Nintendon puuhailut eivät kiinnostaneet, saatiin viime päivinä myös yllättävän paljon asiaa varsinkin peleistä, joissa pikkuhousut ovat olleet tavalla jos toisella näkyvä osa pelikokemusta. 

Näistä ja monista muista aiheista voi lukaista lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.


Pikkutuhma murhasimulaattori sai kenkää Twitchistä – kehittäjä katkerana

Pirteä murhasimulaattori Yandere Simulator oli liikaa suoratoistopalvelu Twitchille.

Peli kertoo pohjimmiltaan rakkaudenkipeän koulutytön matkasta murhanhimoiseen psykoosiin, mutta Twitchistä tarinaa ympäröivä hurme ylittää hyvän maun rajan. Bannivasaraan pani vauhtia oletettavasti myös järjestelmä, jonka kautta pelaaja voi vaihtaa puhelimellaan pelissä nappaamiaan pikkuhousukuvia likaisiin salaisuuksiin, joilla saman ihastuksen huomiosta kilpailevan tytön elämää voi pyrkiä pilaamaan.

Lue koko uutinen

Ihan ymmärrettävää kun kyseessä vaikuttaa olevan ultrarealistinen murhaamaan opettava yksityiskohtainen simulaatio eikä mustalla huumorilla höystetty, anarkistinen, hurmeinen, kieli poskessa tehty peli. -Angel of Death

Tämän kohdalla ei oikeastaan yllätä, vaikka perseestä onkin. Joku Twitchiläinen on laskelmoinut, että haitat ylittävät hyödyt niin lisätäänpä peli estolistalle. Sama sisältö katsottaisiin kuitenkin läpi sormien vaikkapa GTA:ssa… -1nsane


Uuden Fire Emblemin kiistanalainen kohtaus muutetaan länsimaita varten

3DS-peli Fire Emblem Fates ei näytä sisältävän länsimaissa kohtausta, joka on herättänyt jonkin verran keskustelua pelin Japanissa tapahtuneen julkaisun jälkeen. Nintendo on vahvistanut asian todeten, että länsimaissa pelistä ei tule löytymään ”homoeheytykseksi tulkittavia ilmaisuja tai hahmojen välillä tapahtuvaa huumausta”, joista kyseistä kohtausta on maailmalla paikoin kritisoitu.

Lue koko uutinen

Toivottavasti sensurointi edes tapahtuu sisältöä hiukan muuttamalla eikä sillä tavallisella tavalla, että Soleilin vokottelumahdollisuus poistetaan pelistä kokonaan. Tietysti olisi parempi että pelit julkaistaisiin alkuperäisessä muodossaan, mutta varsinkin Nintendo tuntuu olevan tällä hetkellä varsin herkkänahkainen eikä varmasti ollut viimeinen sensuurin uhriksi joutunut peli. -Angel of Death

Omasta mielestä aivan hyvä päätös. Älytöntä että pelissä joka julkaistaan vuonna 2016 on sinänsä mahdollista ”parantaa” homoseksuaali ja vieläpä hyvin hämärästi huumaamalla hänet. Mitä helvettiä Japani. -Oselot


Pitäkää pikkareistanne kiinni: tavanomaista härskimpi räiskintäsarja Gal*Gun saapuu länteen

Japanissa jo nelisen vuotta sitte debytoinut Gal*Gun-sarja on saapumassa länsimaihin. Julkaisija PQube ja kehittäjä Inti Creates ovat kertoneet länsimaalaisten pelaajien toivoneen sarjaa sen verran kovasti täkäläisille markkinoille, että sen uusin osa Gal*Gun: Double Peace on tekemässä tuloaan nyt niin sekä Eurooppaan kuin Pohjois-Amerikkaankin.

Lue koko uutinen

Olipas siinä voihkimista… tai siis rakastumisen ääniä. -onnistunyt

Ostan tämän heti Vitalle omituisten japsipelien kokoelmaani. -Qvistus


Verkkokysely paljastaa mehukkaita yksityiskohtia Nintendon uudesta konsolista

Nintendon tulevasta NX-kotikonsolista on saatu varovaista vihiä.

Saksalainen markkinatutkimusyritys GfK on vaivihkaa ujuttanut verkkoon kuluttajakyselyn, joka kartoittaa yleisön reaktioita NX:n mahdollisiin ominaisuuksiin. Kyselyn mukaan NX saattaa esimerkiksi käsittää varsinaisen konsolin ohella myös kannettavan laitteen, ja pelin on määrä liukua saumattomasti näiden kahden välillä.

Lue koko uutinen

Nintendon myyntivaltit ovat olleet aina : Innovatiivisuus ja ne pelit ! Ei tehot tai kuinka paljoa resoja saa irti. Useimmat nitukka pelit ovat hyviä ja pyörivät kauniisti. -Billet

Kaikki muut Nintendon konsolit ennen Wii:tä olivat perinteisempiä konsoleita, jotka toimivat vallan mainiosti perus pädillä ilman gimmick virityksiä. Ainoa omakohtainen poikkeus taitaa olla tuo kuusnepan ohjain, jota en tähän päivään mennessä osaa pitää käsissä. -Hugejorma


Dark Souls kääntyy omaksi murhaavaksi sarjakuvakseen

Sarjakuvakustantaja Titan Comics on ryhtymässä julkaisemaan Dark Souls -peleihin pohjautuvaa sarjakuvaa. Ihan vain Dark Soulsiksi kutsuttu sarjis saa ensimmäisen osansa Yhdysvalloissa huhtikuussa ja sen on tarkoitus kertoa täysin uusia tarinoita From Softwaren pelisarjan synkästä universumista.

Lue koko uutinen

Jos Suomeen asti eksyy, varmasti tulee poimittua! Soulsien maailma on niin synkkä ja ankea sekä täynnä epätoivoisia hahmoja taustoineen että materiaalista ei ole kyllä pulaa. Erityisesti olisi kiva nähdä miten peleissä mainitut hahmot kohtasivat loppunsa (Tai muuttuivat holloweiksi) ennen pelien tapahtumia. -Qlaos


Lunta tulee tupaan myös Cities: Skylinesin seuraavassa laajennuksessa

Talvi on tekemässä tuloaan myös viime vuoden suomalaishitti Cities: Skylinesiin.

Colossal Order -studion kehittämä kaupunginrakentelupeli Cities: Skylines saa uuden Snowfall-laajennuksen, joka tuo nimensä mukaisesti talviset maisemat pelin kaupunkeihin. Talvi tuo mukanaan uusia haasteita, sillä kansalaiset tulee pitää lämpimänä ja tiet avoimena myös pakkasen paukkuessa ja lumen tuiskutessa.

Lue koko uutinen

En malta odottaa. Vähän paras citybuilderi miesmuistiin. -snaketus

Toki nämä uudet lisät ovat ihan kivoja, mutta nimenomaan tuo joukkoliikenne olisi mielestäni voitu toteuttaa paremminkin. Siksi sen parantaminen on kenties tervetullein ominaisuus tuossa lisärissä. -Provenmental


Nintendon johtaja povaa: pelottomuus nelinkertaistaa tuotot

Nintendon uusi johtaja Tatsumi Kimishima uskoo innovatiivisuuden voimaan.

Miehen Mainichi Shinbun -sanomalehdessä julkaisemat tulevaisuudenkuvat povaavat yhtiölle pelkkää hyvää. Kimishiman mukaan Nintendo aikoo jatkaa pelialan edelläkävijänä myös vuonna 2016, mikä lupaa faneillekin yllättäviä ja palkitsevia pelikokemuksia. Yhtiön uusi NX-konsoli tullaan myös paljastamaan virallisesti tulevana vuonna.

Lue koko uutinen

Nintendosta tulee Japanin Disney? -Tahvo619


Taktinen pulmanratkaisuhitti Door Kickers saa jatko-osan

Vuonna 2014 julkaistu taktinen pulmanratkaisupeli Door Kickers saa jatkoa tänä vuonna.

Door Kickers 2 hylkää kiitosta keränneen ensimmäisen osan poliisiteeman ja siirtyy sotilaallisempaan toimintaan Lähi-idässä. Sotilaat tuovat tietysti mukanaan tukun uutta varustusta Door Kickers 2:een, joten pelaajat saavat avukseen uusina työkaluina mm. lennokkeja ja pimeäkiikareita uusien haasteiden päihittämiseen.

Lue koko uutinen

Ostin joulualesta muutamalla eurolla ensimmäisen osan ja jopa yllättävän hyvä näin omasta mielestä. -PSPiraatti


Hyvältä näyttää: Faniprojekti päivittää Metal Gear Solidia nykyaikaan

Metal Gear Solidia nykyaikaan päivittävästä Shadow Moses -projektista on saatu uusi traileri.

Epävirallisen faniprojektin tarkoituksena on päivittää 18 vuoden takainen Metal Gear Solid nykyaikaiseen ulkoasuun Unreal Engine 4 -pelimoottorilla. Projektilla ei toistaiseksi ole Metal Gear -pelien oikeudet omistavan Konamin hyväksyntää, joten aika näyttää saadaanko Shadow Mosesia koskaan julkaistua peliyhteisön käsiin. Shadow Mosesin Facebook-sivuston mukaan projektin tavoitteena on kuitenkin saada Konamin lupa julkaisua varten.

Lue koko uutinen

Tokihan peli on vanhentunut vähän huonosti, siis ainakin se PS-versio, mutta mieluummin ottaisi vaikkapa kahdesta ensimmäisestä MG-pelistä remaken. Eikä välttämättä edes mitään ’olan takaa’-kuvattua versiota, kun aika monet jutut pitäisi miettiä uusiksi. Tämän kautta taas ehkä olisi aika turha remake, erityisesti kun jopa se PS MGS on huonommin vanhentunut kuin MG-pelit. -zappah

Ihan kiva juttu, mutta mielestäni MGS1 on liian yliarvostettu peli. Sitä paitsi tästä pelistä on tehty jo kelvollinen remake. Joku saisi tehdä alkuperäisistä Metal Geareista remaket. -Atugga


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa