Pienen yhdysvaltalaisen Lab Zero Games -studion PlayStation 4:lle kehittämä ohjainajuri on alkanut herättää roimasti kiinnostusta maailmalla. Lyhyestä iästään huolimatta teknologian ovat ottaneet omakseen jo varsin suuret taistelupelinimet, sillä sekä NetherRealm Studiosin Mortal Kombat X:n että tällä viikolla PS4:lle saapuvan Capcomin Ultra Street Fighter IV:n on tähän mennessä jo vahvistettu hyödyntävän ajuria.
Alkujaan Lab Zeron omaa Skullgirls-mätkintäpelin PS4-versiota varten kehitetty erikoisajuri tekee mahdolliseksi monien PlayStation 3:n kanssa yhteensopivien tikkuohjaimien käytön Sonyn uusimmalla konsolilla. Ajuri kehitettiin, jottei mätkintäpelifanien tarvitsisi välttämättä ostaa uusia ohjaimia uutta konsolia varten, ja sen työstössä on auttanut Naughty Dog -ohjelmoija John ”Cowboy” Bellomy omalla vapaa-ajallaan.
Lisätietoja teknologian toimivuudesta (ja rajoituksista) voi lukea Skullgirlsin kotisivuilta.
Ajurin olemassaolosta kerrottiin ensimmäistä kertaa viime vuoden lokakuussa. Jo tuolloin Lab Zero ilmaisi, että se on valmis tarjoamaan sitä kaikkien kiinnostuneiden käyttöön ilmaiseksi. Sen keräämä huomio on kuitenkin tässä vaiheessa vuotta vielä varsin merkittävä ilmiö, sillä itse Skullgirlsin PlayStation 4 -versio on edelleen kehitteillä yhdessä pelin Vita-version kanssa.
Lähde: PlayStation Blog, Lab Zero Games (Twitter)