Pc:lle ratsastava Red Dead Redemption 2 ja PlayStation Now’n hintaleikkaus – tässä viikon suurimmat uutiset

Uutisia, kommentteja ja alfaunelmien kuolemia viikolta 40.

6.10.2019 20:44

Päättyneellä viikolla päästiin viimein lopettamaan arvuuttelua Red Dead Redemption 2:n tulosta pc:lle ja todistettiin taas kovenevia kilpa-asetelmia pelipalvelumarkkinoilla. Sonyn pelko alustojen välisistä moninpelimahdollisuuksista näyttää sekin viimein olevan katoamassa, kun samalla Bungie kurkottaa tähtiin.

Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.


Red Dead Redemption 2 vahvistui ja päivättiin pc:lle

Red Dead Redemption 2 on vahvistunut noin vuoden odottelun jälkeen viimein pc:lle. Pc-versio debytoi 5. päivä marraskuuta ja saapuu ensiksi Rockstar Games Launcherin, Epic Games Storen, Green Man Gamingin ja Humble Storen kaltaisiin digitaalisiin pelikauppoihin. Steam-versiota joudutaan odottamaan tosin tovi pidempään, sillä se on luvassa joulukuussa.

Myös Google Stadia saa version pelistä osana suoratoistopalvelun marraskuista julkaisua.

Lue koko uutinen

– Oho, tuleehan se PC versio viimein. Saisikohan joku modattua kontrolleista vähemmän ärsyttävät, esim. että hevosella voisi laukata rämpyttämättä nappia jatkuvasti? -Boblick

– Hienoa että saadaan tämäkin pc:lle ja tulee olemaan varma hankinta. Vielä kun sais ensimmäisen osankin. -Stan


Lähteet: Rockstar Games työsti uutta Bully-peliä 18 kuukautta, sitten se hiipui kadotukseen

Rockstar-hitti Bullylle kehitteillä olleesta jatko-osasta on taas kerran saatu ilmoille huhuja. Viimeisimpänä uusista yksityiskohdista on raportoinut pelisivusto Video Games Chronicle, jonka lähteiden mukaan Bully 2 oli työn alla 18 kuukauden ajan vuosien 2010 ja 2013 välillä.

Lue koko uutinen

– Harmi.. Bully 2:sta on tullut odoteltua.. Jokaisella vuosikymmenellä on joku kouluun liittyvä itselleni hyvin maistunut peli.. 80-luvulla Skool daze, 90-luvulla Willy Beamish ja 2000 luvulla Bully.. -renebauman

– Onpa harmi. Muistan kuinka 10 vuotta sitten tuo säveltäjä paljasti tekevänsä Bullyyn musiikkia ja innostuin oitis. Vaikka Bullysta pidinkin, olen pelin vain kerran pelannut lävitse. Jotenkaan en ole löytänyt aikaa kautta halua kertaalleen läpäistä. -Teräskäsine


PlayStation 4 sai viimein kaivatun tuen alustojen väliselle pelaamiselle – jatkossa kuka tahansa voi lisätä tuen peleihinsä

PlayStation 4:n aiemmin vain harvojen saatavilla ollut alustojen välinen pelitukimahdollisuus on poistunut betasta, minkä myötä kehittäjät voivat jatkossa lisätä monien kaipaaman tuen omiin peleihinsä halutessaan.

Lue koko uutinen

– Tuo perustelu on edelleen aivan älyttömän huvittava. Ihan kuin joku Xboxin pelaajakanta olisi sen huonompaa tai Sonyn pelaajakanta sen ylväämpää ja hienompaa porukkaa kuin toisen. Toki siellä takana ei ollut oikeasti kuin raha mutta silti, olisi kai tuohon jotain loogisempaakin selitystä joku voinut edes yrittää keksiä. -zappah

– No aika simppeliä. Pleikkarilla enemmän pelaajia ja näin ollen suurempi osa kaveriporukasta omista plesen, houkutus loppujenkin siirtyä pleikkaripelaajiksi on suurempi. Nyt ei enää tarvi. Ilmeisesti sony luottaa markkinaosuuteensa ja vetovoimaan ilman rajoituksiakin. -Audiovarmennus


Bungie: ”Haluamme nousta yhdeksi maailman parhaimmista viihdeyhtiöistä” – kokonaan uusi peli tulossa ennen vuotta 2025

Bungien toimitusjohtaja Pete Parsons on paljastanut studion valmistautuvan kokonaan uuden pelin julkaisuun vuoteen 2025 mennessä osana yhtiön tavoitetta nousta ”yhdeksi maailman parhaimmista viihdeyhtiöistä”. Parsons ei täsmentänyt sen tarkemmin tulevan projektin sisältöä, mutta hän avasi uudessa haastattelussa studion visiota itselleen seuraavaksi puolivuosikymmeneksi.

Tällä viikolla koitti myös Destiny 2:n Steam-julkaisu, mikä johtikin sen suoraan palvelun pelatuimpien pelien joukkoon.

Lue koko uutinen

– Hyvin onnistu vanhojen tiedostojen siirto steamiin. Pitihän se heti kokeilla kuinka pelittää -laurihon

Toivotan joka tapauksessa Bungielle onnea ja menestystä itsenäisenä studiona. Uskon, että itsenäisyys johtaa tässä tapauksessa parempiin lopputuloksiin, vaikka resurssit saattaakin olla rajallisemmat kuin Activisionin leivissä. -Haerski


Ylistettyjen Super Mario -roolipelien tekijä hakeutui konkurssiin

Japanilaiskehittäjä AlphaDream on hakeutunut konkurssiin, Yahoo Japan -sivusto on raportoinut. Yhtiön kohtaloksi kerrotaan koituneen niin kasvaneet velat kuin verkkaiseksi jääneet tulot. Studio tunnettiin parhaiten Mario & Luigi -roolipeleistä.

Lue koko uutinen

– Todella surullista. Bowser’s Inside Story DS:llä oli loistava ja on yksi kaikkien aikojen suosikkipeleistäni. Toivottavasti nämä herrat eivät aivan tyystin katoa pelikartalta. 🙁 -Panthour89

Sarjan ensimmäiset kolme peliä oli mahtavia, Dream Team alkoi jo tuntumaan että kierrätetään samaa tavaraa hienommalla maalilla. Paper Jam taisin lopettaa muutaman tunnin jälkeen. Superstar sagan uusiojulkaisu ihan kiva, mutta tuntui turhalta ja sitten bowsers inside storyn uusioversio tuntuu vieläkin turhemmalta, koska 3DS pystyy pelaamaan alkuperäistä versiota ja tällä välin kaikki on jo hypettämässä täysillä Switchiä. -Marioysikax


Loottilaatikot saavat lähteä Rocket Leaguesta joulukuussa, näin se tapahtuu

Psyonixin lupaus poistaa loottilaatikot Rocket Leaguesta on taas askeleen lähempänä toteutumista. Pelin kotisivuilla kehittäjä on tarkentanut viimein, kuinka Blueprint-piirroksien keräily ja krediitit tulevat korvaamaan vanhan mallin..

Lue koko uutinen

En muutenkaan ole minkäänlaisten mikromaksujen kannalla maksullisessa pelissä, niin sitten tarjotaan tällaista. Parempi kuin arpalaatikot, mutta ei kuitenkaan mitenkään paras systeemi. -ELTP


Sonyn pelipalvelu PlayStation Now laskee hintojaan

PlayStation 4:llä ja pc:llä hyödynnettävissä oleva pelipalvelu PlayStation Now laskee hintojaan. Aikaisemmin palvelun käyttö on maksanut 15 euroa kuussa tai vaihtoehtoisesti satasen vuodessa. Tästä päivästä alkaen kuukausimaksu supistuu kymmeneen euroon ja vuosimaksu 60 euroon. Halutessaan palvelusta voi maksaa nyt myös neljännesvuosittain, jolloin kolmen kuukauden jakso kustantaa 25 euroa.

Lue koko uutinen

Ei luultavasti ottanut niin hyvin tuulta purjeisiin kun toivoivat. -Brutal1ty

Sony saisi lisätä palveluunsa pelejä, joita on hankalempi enää pelata, ellei omista alkuperäispelejä ja vehkeitä. Viidellä eurolla jos saisi vaikka 3kk tilauksen ja voisi joitain PSOne- ja PS2-pelejä virtauttaa tölleröön, niin voisin ihan hyvin tarttua täkyyn. Muuten sitten melkein mieluummin ostan pelit itselleni, jos jotain on pakko saada. -Kille


Nämä pelit saapuivat tämän viikon aikana – hajoilevia haamuja, kuu-ukkojen kohtaloja ja minikokoinen Sega Mega Drive

Destiny 2 -grindi oli taas totista totta tällä viikolla, sillä pelin viimeisin laajennusosa Shadowkeep oli osa viimepäivien pelitarjontaa yhdessä sen uuden New Light -ilmaisversion kanssa. Ubisoftin Ghost Recon Breakpoint auttoi pitämään räiskintäpelaajat myös kiireisenä, mutta retronälkää päästään sitäkin vielä tyydyttämään minikokoisella Sega Mega Drivella.

Lue koko uutinen

– Ghostbusters tulee nyt hankittua, kun jäi aikaisemmin hankkimatta. Breakpoint kiinnostai, jos vain olisi varaa hankkia. -Chadu


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa