Peliyhtiö Paradox Interactiven uutuusprojekti on ollut kaupallinen epäonnistuminen.

Harebrained Schemes -studion kehittämä vuoropohjainen taktikointi The Lamplighters League julkaistiin vasta viime viikolla. Pelin alkuvaiheen menestys on kuitenkin osoittatunut niin heikoksi, että julkaisija Paradox on päätynyt tekemään kehityskustannuksista merkittävän alaskirjauksen.

Paradoxin julkaisemassa tiedotteessa toimitusjohtaja Fredrik Wester kertoo The Lamplighters Leaguen olevan hauska peli, jolla on monia vahvuuksia. Vaikka Xbox Game Passiin heti julkaisupäivänään saapunut peli on saanut Westerin mukaan varovaisen positiiviset pelaajamäärät tilauspalvelussa, on pelin kaupallinen menestys osoittautunut heikoksi. Wester kuvaileekin The Lamplighters Leagueta myyntilukujen valossa isoksi pettymykseksi.

The Lamplighters Leaguen heikko myyntimenestys tekee myös ison loven Paradox Interactiven tulokseen. Yhtiö kertoo alaskirjaavansa pelin 320 miljoonan kruunun (27,62 miljoonaa euroa) kehityskustannukset kuluksi vuoden 2023 viimeiselle neljännekselle. Kokonaisuudessaan The Lamplighters Leaguen vaikutus Paradoxin tulokseen on 21,4 miljoonaa euroa tappiollinen.

Heikko myyntimenestys on heijastunut myös The Lamplighters Leaguen pelaajamääriin. Pelillä on ollut Steamissa parhaimmillaan vain 690 samanaikaista pelaajaa. Peli on kuitenkin saanut kohtalaisen positiivisen vastaanoton peliyleisön ja kriitikoiden arvioissa, mikä ei kuitenkaan ole pelastanut peliä kaupallisesti.

Lähde: Paradox Interactive

Lisää luettavaa