Uusi hahmo on paljastunut ja löytänyt tiensä Street Fighter V:een. Kyseessä on osittain uusi tuttavuus Kage, jonka kerrotaan olevan Ryua riivanneen Satsui no Hado -voiman eräänlainen ruumiillistuma.
Sekä ulkoisesti että liikkeiltään Kage muistuttaa paljon sarjan aiemmissa osissa nähtyä Evil Ryua, mutta täysin ilman omia jippojaan tämä ei ole jäänyt. Omia käänteitä tarjoavat varsinkin Street Fighter V:n V-mekaniikat, joiden avulle tälle tarjotaan esimerkiksi vaihtelevia liikkumamahdollisuuksia.
Tutustua hahmoon voi ennalta parillakin Capcomin esittelyvideolla. Hintaa Kagelle kertyy kuutisen euroa tai 100 000 Fight Money -yksikköä.
Capcomin mukaan Kage toimii Street Fighter V:n uuden sisältökauden aloittajana. Mitään muuta tietoja muista mahdollisista tulevista hahmoista se ei ole kuitenkaan vielä kertonut. Kehittäjän mukaan tarkoituksena sillä olisikin tehdä asiat tällä kertaa hieman toisin, mistä on tarkoitus kuulla lisätietoja myöhemmin. Toivottavasti luvassa on ainakin jotain hieman innostavampaa kuin peliin hiljattain lisätyt vapaaehtoiset mainokset.
Lähde: Capcom-Unity