Pahismanagerointia tarjoileva Evil Genius 2 on siirtynyt ensi vuodelle lykkääntyneiden pelien joukkoon. Teoksesta kehitysvastuussa oleva brittiyhtiö Rebellion on kertonut, että Evil Genius 2:ta sopii odottaa saataville nyt vuoden 2021 ensimmäisen puoliskon aikana koronapandemian pakottamien työskentelytapamuutosten johdosta.
– Eräs eniten arvostamistamme asioista Rebellionissa on itsenäisyytemme, joka antaa meille vapauden tehdä oikeita päätöksiä peliemme ja työntekijöidemme suhteen. Julkistamme lopullisen julkaisupäivän niin nopeasti kuin vain voimme, kehittäjän tiedotteessa kerrotaan.
Nykyinen Evil Genius 2 -hanke on tehnyt hiljalleen tuloaan markkinoille vuodesta 2017 asti. Sarja käynnistyi alun perin jo vuonna 2004 Vivendin ja Elixir Studiosin yhteishankkeena. Elixir oli aikoinaan sekin ehtinyt aloittamaan oman jatko-osan tekemisen, mutta homma päättyi yhtiön sulkeutumiseen vuotta myöhemmin.
Lähde: Evil Genius 2 (kotisivu)