Etsi
Grim Fandangosta ja muista legendaarisista seikkailupeleistä vastuussa ollut Tim Schafer on saanut uusimman pelinsä ulos. Kyseessä on tällä kertaa kuitenkin erikoisempi, huomattavasti lapsiystävällisempi kokonaisuus.
Oklahoman osavaltion edustaja William Fourkiller on ehdottanut lisäveroa väkivaltapeleille. Rahat koulukiusaamisen kitkemiseen.
EA:n peleistä Battlefield 3 sekä FIFA 12 kelpasivat odotetusti kansalle. Latauspalvelu Origins vastaavasti ylittänee pian jo 10 miljoonan rekisteröidyn käyttäjän rajan.
Electronic Artsin ja BioWaren Star Wars: The Old Republic on käynnistynyt hyvin.
Mass Effect -sarja jatkui vastikään uudella romaanilla, josta fanit eivät kuitenkaan pahemmin innostuneet.
PlayStation Networkissa on jälleen tänään huoltokatko. Tapahtuma rajoittaa PlayStation Networkin käyttöä aina verkkopelaamista myöten.
EA Partnersin tuottaja on ilmoittanut, ettei Syndicaten moninpeliä lukita nettipassin taakse. Käytetynkin pelin ostavat voivat näin ollen harrastaa yhteistyöpelaamista huoletta.
Videokuva The Last of Us -trailerin tuotannosta vilauttaa, miltä trailerin raakaversio alkujaan näyttikään ja kuinka sen animaatioita lähdettiinkään työstämään.
Warner Bros. Interactive on antanut Gotham City Imposters -nettiräiskeelleen uuden julkaisupäivän. Peli on määrä julkaista jo ensi viikolla.
Vastuu Halo-sarjasta on pian kunnollisesti Microsoftin 343 Industries -studion käsissä. Sarjan luonut Bungie on ilmoittanut saavansa loput vastuusta siirrettyä uudelle studiolle maaliskuun loppuun mennessä.
Sony on ilmoittanut Twisted Metalin moninpelibetan starttaavan aivan piakkoin. Testailun pääsee aloittamaan PlayStation Storen kautta.
Nintendon uusin Kid Icarus: Uprising -traileri havainnollistaa pelin uhkapelaamisen kannustavaa intesiteettisysteemiä. Se pelaa joka ei pelkää.
Scribblenautsin kehittänyt 5th Cell on palannut julkisuuteen vuoden hiljaiseloa eläneen Hybrid-nettiräiskinnänsä kanssa. Studio lupaa pelaajien pääsevän jo kesällä hyppimään sekä räiskimään ympäri seiniä.