Laajan kirjon erilaisia pelejä aina Brütal Legendista Middle Manager of Justiceen kehittänyt Double Fine etsii seuraavaa peliprojektiaan. Sen sijaan, että päätös uudesta pelistä tehtäisiin kuitenkin täysin studion sisällä, saa pelaava yleisö tällä kertaa itse päättää, mikä Double Finen useista ideoista materialisoituukaan uudeksi tuotteeksi.
Parhaillaan peli-ideoita löytyy 23 kappaletta ja niistä neljästä on tarkoitus tehdä pelaajien punnittavaksi tuotavat prototyypit. Videoesittelyn kustakin ideasta löytää tästä.
Amnesia Fortnight 2012 -nimellä kulkevaan valintaprosessiin pääsee mukaan lahjoittamalla Humble Bundle -sivuston kautta vähintään yhden dollarin, jonka voi osoittaa vaikkapa hyväntekeväisyyteen. Näin pelaajat pääsevät äänestämään omaa peli-ideasuosikkiaan ja saavat pääsyn prototyyppeihin, joista lopulta valitaan kaikkein paras.
Avustamisesta palkitaan myös pienellä lisäedulla. Vähimmäismaksun maksamalla Double Fine antaa tukijoille nimittäin lisäksi pääsyn Sesame Street: Once Upon A Monsterin ja Costume Questin prototyyppeihin.
Kaksi viikkoa kestävä uusien prototyyppien kehitys dokumentoidaan 2 Player Production -tuotantoyhtiön toimesta. Samainen poppoo on ollut kuvaamassa myös muun muassa Double Finen Kickstarter-rahoitetun seikkailupelin kehitystä.
Ohessa Amnesia Fortnightin esittelyvideo.