Teksasilaiskehittäjä Robot Entertainment on päättämässä tukensa kokonaiselle joukolle vanhempia pelejään. Huhtikuun 8. päivä studio lakkauttaa palvelimet niin Orcs Must Die! Unchainedilta, Hero Academylta kuin Hero Academy 2:lta.

Palvelinten sulkemisten myötä pelejä ei voi enää huhtikuun jälkeen pelata.

Syy Orcs Must Dien ja Hero Academy 2:n kuolemaan johtuu kylmästi siitä, etteivät ne onnistuneet keräämään kasaan tarpeellisen pelaajakunnan, jotta pelien ylläpitäminen olisi enää kannattavaa. Ensimmäisen Hero Academyn tapauksessa kyse on siitä, että peli on ollut teknisesti vanhentunut jo pidemmän aikaa.

Mitenkään pulassa Robot ei vaikuta kuitenkaan olevan taloudellisesti.

– Olemme pitäneet nämä pelit toiminnassa tappiollisesti jo useamman kuukauden ajan. Ikävä kyllä se ei ole toimintamme kannalta enää kestävää. Meidän on siirrettävä keskittymisemme tuleviin peleihin ja sijoittaa panostuksemme niihin, Robot Entertainmentin lehdistötiedotteessa todetaan.

Kuoleman kokevat pelit vedetään ladattavista joskus seuraavan kolmen kuukauden aikana. Noihin aikoihin Robot lakkauttaa niistä myös uusien tunnusten rekisteröimisen.  Nykyisille pelaajille Robot lupaa satsillisen pelien sisäistä valuuttaa ilmaiseksi käytettäväksi ennen sulkeutumisten tapahtumista.

Lähde: Robot Entertainment