Japanilaiskehittäjä Yuke’s ei ole enää vastussa WWE-pelien tekemisestä. Julkaisija 2K vahvisti Video Games Chronicle -sivustolle, että juuri vahvistettu WWE 2K20 on sen Visual Concepts -studion tekemä, kun taas Yuke’s on siirretty sivuun.

Viime vuosina paremmin NBA 2K -peleistä tunnettu Visual Concepts on toiminut WWE-sarjan tukikehittäjänä aina siitä asti, kun painisarjan oikeudet siirtyivät THQ:n konkurssin myötä 2K:n käsiin vuonna 2013. Yuke’sin historia painimisen kanssa on vieläkin pidempi, sillä se vastasi jo vuonna 2000 PlayStationilla nähdyn WWF SmackDownin työstöstä.

– Jatkaessamme WWE 2K -sarjaan panostamista, olemme nähneet Visual Conceptsin tiimin osoittaneen uskomatonta intohimoa, lahjakkuutta ja omistautumista sarjan tulevaisuuden suhteen. Kiitämme Yuke’sia vuosien yhteistyöstä ja odotamme innoissamme, mitä Visual Conceptsin tiimi tuo sarjaan, 2K kertoo lausunnossaan.

Erillisessä omassa kommentissaan Yuke’s on kertonut, että sen suunnitelmissa on yhä tarjota pelimoottoria koskevaa tukea 2K:lle. Aiemmin keväällä Yuke’s oli jo kertonut Video Game Chroniclelle, että sillä on työn alla oma alkuperäinen painipeli.

Kehittäjävaihdos on potentiaalisesti tervetullut muutos sarjalle, sillä viimeisimmät WWE-pelit eivät ole myynneistään huolimatta olleet varsinaisia arvostelumenestyksiä. Yuke’s on tosin sekin antanut aiemmin ymmärtää, ettei se ole voinut saavuttaa kaikkea haluamaansa 2K:n alla.

WWE 2K20 julkaistaan 22. lokakuuta PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Lähde: Video Games Chronicle

YouTube video