Ruotsalainen peliyhtiö Embracer Group ei aio ryhtyä hankkimaan uusia pelistudioita vähään aikaan.
Embracer tuli tunnetuksi kasvettuaan merkittävästi hankkimalla tunnettuja pelistudioita ja sarjoja omistukseensa. Hankinnoille tuli ainakin joksikin aikaa stoppi viime vuonna talousvaikeuksien vuoksi.
Yhtiö käynnisti viime vuonna säästöohjelman, jonka yhteydessä se irtisanoi ison joukon kehittäjiä ja sulki pelistudioita. Viimeisimpänä yhtiö myi eteenpäin Saber Interactiven ja Gearbox Entertainmentin, jotka ehtivät olla Embracerin omistuksessa vain muutaman vuoden ajan.
Nyt uudelleenjärjestely on viimein Embracerin mukaan valmis, eikä toimitusjohtaja Lars Wingeforsin mukaan yhtiö aio palata heti ostomarkkinoille. Wingeforsilta kysyttiin asiasta organisaatiojärjestelyn loppumista käsitelleessä sijoittajapuhelussa, jossa hän totesi, että on vielä liian varhaista uusien hankintojen tekemiseen. Peliyhtiöllä onkin nyt erilainen suunnitelma kasvun hakemiseen:
– Huomiomme keskittyy nyt kannattavuuden parantamiseen ja kassavirran kasvattamiseen tekemällä parempia tuotteita ja pelejä, Wingefors kertoi.
Lähde: VGC