Odotettu pc-roolipeli myöhästyy – Pillars of Eternity sittenkin vasta ensi vuodelle

Joukkorahoitettu Pillars of Eternity -roolipeli saadaankin ulos vasta ensi vuoden puolella.

2.10.2014 18:40

Obsidian Entertainmentin roolipeli Pillars of Eternity myöhästyy. Studio on yhdessä pelin julkaisijana toimivan Paradox Interactiven kanssa ilmoittanut, että kuluvan vuoden talven sijaan peli tullaankin näkemään vasta vuoden 2015 alussa.

Jo tovin aikaa peli on ollut beetatestattavissa heillä, jotka ovat ottaneet osaa pelin joukkorahoitukseen. Viime aikoina Obsidianin kehittäjät ovatkin olleet sen verran kiireisiä tukijoiden antaman palautteen kanssa, että studio on katsonut parhaaksi varata hieman lisää kehitysaikaa projektiinsa.

– Aivan projektin alkuvaiheessa lupasimme faneillemme ja itsellemme, että julkaisemme pelin vasta, kun tiedämme sen olevan valmis tarjoamaan parhaan mahdollisimman kokemuksen. Olemme lähellä tätä pistettä, mutta emme kuitenkaan aivan vielä siellä, Obsidianin toimitusjohtaja Feargus Urquhart kertoo.

Pillars of Eternityn viivästyksestä huolimatta kuluva vuosi on ehtinyt jo olla erittäin värikästä aikaa tietokoneroolipeleille. Jo tähän mennessä pelaamaan ollaan päästy muun muassa niin Wasteland 2:ta, Divinity: Original Sinia kuin myös Shadowrun: Dragonfall – Director’s Cutia, joista kukin on saanut pelaajilta oikein mukavan vastaanoton.

Lähde: Paradox Interactive

Lisää luettavaa