Nintendo on valaissut Los Angeles Timesille, kuinka se aikoo valvoa tulevaa Miiverse-yhteisöpalveluaan. Wii U:n mukana lanseerattava palvelu mahdollistaa muun muassa erilaisten pelien kommentoinnin ja vinkkien pyytämisen verkon välityksellä, mikä suorastaan kutsuu törkyä ja muita ongelmia puoleensa.
Nintendo onkin valmistautunut käyttämään kolmeen osaan jakautuvaa valvontaa. Simppelimmät osat näistä ovat törkyä automaattisesti suodattavat ohjelmat ja käyttäjien mahdollisuus ilmoittaa asiattomasta sisällöstä, mutta nekin muodostavat vasta vain pienen osan täydestä kokonaisuudesta.
Koko valvonnan ydin keskittyy ihmisvoimin tehtävään viestien tarkastamiseen. Nintendo on aikeissa palkata riveihinsä joukon uusia työntekijöitä, joiden toimenkuvaan lukeutuisi juuri Miiverse-viestien ennaltatarkastaminen. Tämä tarkoittaa, ettei viestejä julkaistaisi ennen kyseistä tarkastusta, mikä tuo muun muassa lähes väistämättömän viiveen Miiverse-viestittelyyn.
Tarkkaa tietoa viestien tarkastamisen kestosta ei voida vielä sanoa. Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata kuitenkin kertoo, että hänen mielestään vielä noin puolen tunnin viive olisi hyväksyttävä.
Viive saattaa monissa maissa kuitenkin olla valvonnan ongelmista pienin. LA Timesin haastattelussa ei millään tavalla tuoda ilmi, kuinka valvonta tai palvelu ylipäätänsä toimisivat esimerkiksi muilla kuin englannin- ja japaninkielisillä alueilla.
Lähde: Los Angeles Times