Seikkailupeli Gerda: A Flame in Winter on saanut ilmestymispäivän. Life is Strange -sarjan luoneen Dontnodin julkaisema ja tanskalaisen PortaPlayn kehittämä tarinavetoinen kokemus on saapumassa Switchille sekä pc:lle 1. päivä syyskuuta.
A Flame in Winter kertoo pienessä tanskalaisessa Tinglev-kylässä asustavasta sairaanhoitaja Gerdasta, jonka koti on ajautunut natsimiehityksen alle ja aviomieskin vielä Gestapon pidättämäksi. Tästä tarina alkaakin haarautua pelaajan toimien mukaan, sillä kepeiden roolipelielementtien avittamana Gerdan valinnat niin keskustelujen, pelimaailman tutkiskelun kuin resurssien ja ihmissuhteiden hallinnan osalta määrittävät, miten tapahtumat kulkevat ja lopulta päättyvät.
PortaPlayn kehittäjien mukaan peli on saanut innoituksensa oikeista toisen maailmansodan tarinoista. Näihin lukeutuvat muun muassa studiopomo Hans von Knut Skovfogedin isoäidin kokemukset.
– Tiedämme, että monet siviilitarinat jäävät kertomatta tälläkin hetkellä ympäri maailman käynnissä olevissa sodissa ja miehityksissä. Olemme iloisia, että voimme kertoa yhden tällaisen tarinan Gerda: A Flame in Winterilla, studiopomo summaa lehdistötiedotteessa.
Ohessa Gerda: A Flame in Winterin julkistustraileri viime joulukuulta.
Lähde: Dontnod Entertainment
