Nappaa République-hiippailupelin ensimmäinen osa ilmaiseksi

Kehittäjä Camouflaj tarjoaa mahdollisuuden ladata République-pelinsä ensimmäisen episodin ilmaiseksi.

9.6.2014 14:28

Hiippailuseikkailu République on saapunut kaikkien kokeiltavaksi ilmaiseksi. Aina kesäkuun 12. päivään saakka pelin voi käydä nappaamassa iOS-laitteelleen ilmaiseksi App Storen kautta.

Kaikkiaan viiden episodin mittaiseksi suunnitellusta Républiquesta on tähän mennessä julkaistu kaksi osaa. Peli käynnistyi alkujaan viime vuoden joulukuussa ja jatkui kuluvan vuoden huhtikuussa. Kolmas episodi on tarkoitus nähdä vielä kesän paikkeilla.

Monet muistanevat Républiquen eräänä varhaisimpana Kickstarter-menestyjänä. Pelin kehittänyt Camouflaj suuntasi rahoituspalveluun keväällä 2012 ja onnistui saamaan kasaan 500 000 dollarin rahoituksen. Kyseisen rahamäärän avulla kasaan saatiin yksittäisten kosketusten varaan rakennettu hiippailukokemus, jossa kuullaan sellaisia nimekkäitä ääninäyttelijöitä kuin Jennifer Halea ja David Hayteria.

Lähde: Arcade Sushi

Lisää luettavaa