Alkuvuoden suurin televisiohitti The Last of Us toi suoratoistokansan kauhisteltavaksi myös alkuperäisissä videopeleissä nähtyjä erilaisia infektoituneita hahmoja. Nyt sarjan prosteettisten efektejen suunnittelija Barrie Gower tarjoaa yksityiskohtaisen katsauksen työnsä jälkeen.

Gower esittelee infektoituneita varten suunnittelemiaan maskeerauksia sosiaalisessa mediassaan. Hän kertoo efektien toteuttamisen vaatineen monelta efektiartistilta useamman tunnin työn päivittäin sarjan kuvausten aikana. Sarjan ensimmäisen kauden aikana ruudulla nähtiin Gowerin ja hänen tiiminsä käytännön efektein valmistelemia hahmoja yli 60 kappaletta.

Sarjassa, ja toki myös videopeleissä, päähahmot Joel ja Ellie kohtaavat matkansa varrella lukuisia vaaranpaikkoja, kun Cordyceps-sieni-infektion tartuttamat hirviöt ovat tuhonneet yhteiskunnan.

Monesti palkittu Gower on työskennellyt aiemmin myös esimerkiksi Game of Thronesin, House of the Dragonin, The Witcherin, Chernobylin ja Stranger Thingsin parissa.

HBO julkaisi myös vajaa viisiminuuttisen featurette-videon, jossa sarjan luotsaajat Craig Mazin ja Neil Druckman kertovat yhdessä Gowerin ja muiden tekijätiimin jäsenten kanssa lisää infektoituneiden suunnittelusta sekä toteutuksesta. Videon pääsee katsastamaan kokonaisuudessaan alta.

Lisää luettavaa