Näin poliisi ja muut ammattilaiset neuvovat pelaavien lasten huoltajia rikosten ehkäisemiseksi

Rikoskomisario uskoo, että pelaamisesta ei välttämättä puhuta kotona samalla tapaa kuin lasten ja nuorten muista harrastuksista.

23.4.2024 08:00

Avoin puhuminen ja harrastuksesta selvää ottaminen korostuvat poliisin ja muiden ammattilaisten ohjeissa verkossa pelaavien lasten ja nuorten huoltajille.

– Digitaitojen opettelu on aloitettava jo aivan pienten lasten kanssa, poliisin pelihankkeessa työskentelevä rikoskomisario Jukka Kero sanoo Pelaajalle.

– Tärkeää olisi pystyä murtamaan sitä ajatusta, että poliisille tai muille aikuisille ei petoksista, uhkailusta, häirinnästä tai epäasiallisesta käytöksestä kannata kertoa, koska siitä ei ole mitään apua.

Pelaaja kertoi maanantaina, millä keinoilla poliisi pyrkii parhaillaan parantamaan kykyään peleissä ja peliyhteisöissä tapahtuvien rikosten tunnistamiseksi, paljastamiseksi ja estämiseksi.

Lue Pelipoliisi-hankkeesta lisää tästä: Suomen poliisilla ”erityinen huoli” pelaavista lapsista ja nuorista – näillä toimenpiteillä siihen puututaan

Pelit ja peliporukat eivät itsessään silti ole sen vaarallisempia tai riskialttiimpia paikkoja alaikäisille kuin muutkaan internetin yhteisöt, Kero näkee. Kyse on hänen mukaansa siitä, että pelimaailmoja ei ole seurattu samalla tapaa kuin muita alustoja. Esimerkiksi poliisi ei valvonut pelialustoja lainkaan ennen viime vuonna alkanutta hanketta.

Kero sanoo, että poliisi ei kuitenkaan voi yksin ratkaista peliyhteisöjen ongelmia, vaan yhteistyöhön tarvitaan mukaan myös muita ammattilaisia ja aikuisia. Hänen mukaansa rikollisten toimintamahdollisuuksia peliyhteisöissä voi parantaa myös se, että pelaaminen saattaa olla monelle huoltajalle verrattain tuntematon harrastus.

– Pelaamisesta ei välttämättä puhuta samalla tavalla kuin lapsen muista harrastuksista, joten vanhemmat eivät aina välttämättä tiedä, mitä lapselle pelimaailmassa kuuluu. Lapsi ei myöskään aina itse tiedä miten suojata itseään pelimaailmassa, jos tästä ei ole kotona puhuttu.

Poliisi kertoo, että yksi sen hankkeen tavoitteista on saada myös pelit vieraiksi kokevat huoltajat kiinnostumaan pelimaailmoista ja lasten ja nuorten toiminnasta verkossa.

– Nuoremmille suunnatun pelitoiminnan lisäksi me aiommekin järjestää myös huoltajille ja läheisille suunnattua toimintaa: podcasteja ja videotapaamisia.

Pelipoliisi-hankkeen seuraava nuorille suunnattu pelitapahtuma järjestetään Twitchissä ja Discordissa 23. toukokuuta, jolloin keskustelunaiheena ovat päihteet. Jatkossa hankkeelle perustetaan myös omat sometilinsä, joissa tiedotetaan tulevista tapahtumista.

Pelipoliisi ja Fortnite

Poliisi pyrkii tavoittamaan nuoria pelaajia striimeillään. Vasemmalla etualalla vanhempi konstaapeli Daniel Kalejaiye. Kuva: Pelipoliisin Twitch-kanava

Myös esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliitto (MLL) neuvoo verkkosivuillaan huoltajia kiinnostumaan huollettaviensa pelaamisesta ja netin käyttämisestä, jotta harrastaminen sujuisi mahdollisimman turvallisesti.

MLL ohjeistaa tiedustelemaan lapselta tai nuorelta, keiden kanssa tämä on verkossa tekemisissä ja onko tämä törmännyt kiusaamiseen, häirintään tai johonkin muuhun epämiellyttävään asiaan.

Vaikeista aiheista puhumisen kynnystä voi yrittää madaltaa esimerkiksi sanomalla ”jos tapahtuu jotain, mitä et ymmärrä tai joka on hämmentävää, riittää, että sanot minulle: nyt kävi jotain outoa tai nyt kävi jotain sellaista, josta on hankala puhua”, MLL neuvoo.

MLL:n mukaan on myös hyvä tehdä alaikäiselle selväksi, mitä tietoa, kuten kuvia, itsestä ja muista voi jakaa. Ja että verkossa kohdattua ihmistä ei saa lähteä tapaamaan, vaikutti tämä miten mukavalta tahansa.

Luonnollisesti myös alaikäiset itse käyttäytyvät pelien maailmoissa väärin toisia kohtaan eivätkä ole yksinomaan uhreja. Siksi lasta tai nuorta on hyvä muistuttaa välillä siitä, että muut kasvottomat pelaajat ja netin käyttäjät ovat myös ihmisiä, joita pitäisi kunnioittaa samalla tapaa kuin kasvokkaisessa kanssakäymisessä.

Lähde: MLL