Musiikin ja pulmapelaamisen lumoava suhde kukoistaa jälleen tänä vuonna

Musiikkivetoinen pulmapeli Chime saa jatko-osan tänä vuonna jonkinlaisin uusin keinoin varustettuna.

14.3.2015 01:07

Rytmi- ja pulmapelaamista yhteen viitisen vuotta sitten naittanut Chime on saamassa jatkoa. Yksinkertaisesti ihan vain Chime 2 -nimellä kulkeva jatko-osa on tarkoitus saada vielä Windows-, Mac- ja Linux-koneille tänä vuonna julkaisija Chilled Mousen avustuksella.

Chimen jatko-osan luominen on ollut jotain, jota olen halunnut tehdä jo pitkään. Ensimmäinen peli oli fantastinen, mutta koimme aina, että pelin idealla olisi voinut tehdä enemmänkin, Chilled Mousen Ian Baverstock kertoo.

Peliä kehittää alkuperäisen pelin työstäneen Zoë Moden sijaan vähemmän tunnettu Twistplay-studio. Kehitystä on vetämässä kuitenkin Ste Curran, joka oli aikoinaan mukana myös alkuperäisen Chimen luonnissa.

Mikäli Chime ei ole pelinä tuttu, tarjonnee oheinen video idean siitä, mistä pelissä olikaan aikoinaan kyse. Tarkkoja yksityiskohtia ei ole vielä annettu siitä, mitä uutta jatko-osa on varsinaisesti tarjoamassa.

Lähde: Eurogamer, Chilled Mouse

Lisää luettavaa